JUHA

Personajes

La acción se desarrolla en Finlandia, a finales del siglo XIX.

I NÄYTÖS   1. kuvaelma (Esirippu hitaasti ylös) JUHA (Seisoo yksin verkkoa tarkastaen) Että saatoit sen minulle sanoa: Vanha kanttura, väkäleuka, vääräsääri Olenhan minä jo vanha, enkähän minä näköäni milloinkaan ole kehunut. Mutta että saatoit sen minulle sanoa. Kun joskus ennen sattui kiivaan sanansa sanomaan, kohta katui ja tuli sovinnolle. Nyt ei enää tule! (Liikutettuna muistoistaan) Ennen muinoin kuin kaskeani tuolla noilla rinteillä kaadoin, kuulin tulonsa jo kaukaa. Laulaen hän tuli, metsä edellänsä raikui. Oksalle nostatti, aholle kannatti, käden kaulahan kietoi. Nyt ei tule, ei tule enään, ei tule ruokaakaan tuomaan! On tyly aamusta iltaan - vääräsääri! Kun kerrankaan iloitseisi siitä, mistä mina! MARJA (Ulos navetasta, kiulu kädessä, pysähtyy nähdessään Juhan, joka tekee likkeen Marjaa kohti, Marja kääntyy pois. Juha lähtee) Tämmöistä tämä on... eikä tämä tästä enään muntu! En jaksa olla toisin kuin olen, en saa olleeksi hyvänä, vaikka koirana sitä silmänsä kerjätköön, (Shemeikka tulee Marjan takaa) SHEMEIKKA Hei, tyttö, annetahanko talossa yösijaa, annetahanko kylyn löylyä matkamiehelle? (Marja on säpsähtänyt, iloinen ilme nähtyään Shemeikan) MARJA Ka, mistä matkalla vieras? SHEMEIKKA Jos minä sinulle sanon mistä olen matkalla, ympäri pyörähtämäni pitäisi, Kemit, Sunkut, Turut, Torniot. MARJA Käynee sisään, matkamies. Saaneehan kylyn... (Marja avaa oven tupaan ja Shemeikka astuu sisään. Marja küirehtii iloinen hymy huulilla pihan yli saunaan. Rannasta tulee samassa Juha ja kaksi tervamiestä) I TERVAMIES Nyt, isäntä, nyt olisi karhu kierroksessa. II TERVAMIES Kultatalja semmoinen, ett' ei ikänä ennen ja jokaisella täysi kukkaro povellaan. I TERVAMIES Ei ole heitä kuin kolme ja meitä on kuusi. JUHA (Rauhallisesti) Annetaan olla niiden karhujen. Kiertäkää talvella, missä kiertänette. II TERVAMIES Rannalla rahojaan lukivat. (Marja tulee ulos kuunnellen, askaroi saunan kohdalla) I TERVAMIES Ei vieraasta väliä. Jospa mekin kerran heitä veroitettaisiin. JUHA Kerranko vaan olette sen tehneet? I TERVAMIES Ei milloinkaan ninkuin he. Viimekin talvena aittamme Repovaaran rinteellä puhdistivat, nin ettei jäänyt kuin yksi oravannahka ilkkumaan. II TERVAMIES Kiannalla polttivat ja hävittivät. MARJA Yksi heistä pyysi saunaa ja yösijaa. JUHA Lupasitko? MARJA Eihan ole ennenkään kielletty ja kysyi viljaakin ostaakseen. II TERVAMIES Kuka se niista oli? Sekö iso ja pitka? MARJA Pitkä tuo oli. II TERVAMIES Musta tukka ja kihara parta? MARJA Lie ollut, en häntä nin tarkkaan... I TERVAMIES (Juhalle) Pitänet varasi. Kaupantekoon muka tullaan, tänä vuonna ostetaan, ensi vuonna jo väkisin viedään. JUHA En usko heidän minun talolleni mitään tekevän. Tehköön he ensin, mina en alota. Te miehet, mita muualla tehnette, minun rannassani rauhanaikana ei matkamiesta ryöstetã. I TERVAMIES Tehdään niin, ettet kuule. JUHA (Varmasti) Kyllä minä kuulen. (Marjalta kiitollinen katse) II TERVAMIES Kova onni sentään, kyllä ne nyt pääsivät. Hyvin olisi käynyt: köysi kinttuihin, toinen ranteisiin, huiskis niinkuin ruissäkki venheen pohjaan, venhe irti rannasta ja anna mennä! (Toiselle) Tulehan! MARJA Eikö pitäisi mennäksesi vielä varottamaan? JUHA Ei ne enää, kun kerran tulivat kysymään. MARJA Vaan kuitenkin. Hän on täällä...tuolla sisällä. JUHA Oikeinhan pyydät oikein koreasti. MARJA Niin koreasti kuin vaan voin. (Shemeikka tulee) Sinä hän nyt on. SHEMEIKKA Siinähän isantal Terve talohon! Tervebeksi! Myöt sinä rukiita? JUHA Olisiko paljonkin tarvist SHEMEIKKA Saanet nuo säkit täyteen. (Heittää kasan säkkejd Juhan eteen) JUHA Montako niitä on? SHEMEIKKA (katsellen Marjaa) Lie heitä. Katso, katso. JUHA Nytkö ne olisivat heti taytentävät? SHEMEIKKA (Vhä Marjaa katsellen) Heti, heti. JUHA Hyvä on. (Ottaa säkit ja lähtee aittean täytömään) SHEMEIKKA Kuka sinä olet? Pilkako? MARJA Siltäkö näytän? SHEMEIKKA Lienetkin tytär vai miniäko lienet? MARJA Enkö emännäksi kelvanne? SHEMEIKKA Tuon? MARJA Senpä sen. SHEMEIKKA (Pilkallisesti) Hän miehesi, tuo? MARJA On. SHEMEIKKA Sinun? MARJA Minun, minun. Mikä siinä on, että sitä kysyt? SHEMEIKKA Hui hai, on sinulle liika vanha. Olet liika kaunis ja korea omaksensa äijärähjän. Vaan sinut olen jo ennen nähnyt. Lienet se - ja sehän olet - se on pää - se ryhti, vaan olivat hiuksesi silloin hajallaan. MARJA Minunko? Milloin? SHEMEIKKA Toissa, kolmanna kesänä. Rannassa seisoit tuolla kosken poukamassa ja tukkaasi suit i lkosen alasti. Minä venheessä alas viiletin. MARJA Sinäkö se olit? SHEMEIKKA Jos sain purteni pysähtymään, mukaani otin. MARJA Otit? SHEMEIKKA Otin. Maihin tulin, käden toisen kainalosi alle kietaisin, toisella jalat maasta nostin ja purten pohjaan heitin. MARJA Noin vaan keikahutit. Kehuja olet, kuka lienetkin. SHEMEIKKA Et tiedä, emäntä nuori, kuka olen? MARJA Ei naama nimea sano. SHEMEIKKA Et ole kuullut puhuttavan Uhtuan Shemeikasta? MARJA Uhtuan Shemeikka, se Karjalan kuulu? SHEMEIKKA Se. JUHA (Aitasta) Hoi, tulkaahan säkin suuta pitämään. SHEMEIKKA Mitä äijärähjä siellä pakisee! MARJA (Yksin) Ayärähja. Mutta ilman sitä äijarähjaa olisit, lenkosääri, koskessa. Mokomalle kylynkin lämmitin. Vai ei muuta kuin otti vaan, mutt' ei saanut venhettään pysähtymään. (Juha ja Shemeikka tulevat aitasta kantaen säkkejä ja panevat ne seinän viereen) SHEMEIKKA (Shemeikka rupeaa avaamaan laukkuaan, joka on portailla, ottaa pikarin ja pullon) Eikö isäntä ja emäntä halua maistaa vähän vieraan tarjousta? JUHA Mitä sinulla siinä on? Viinaako? SHEMEIKKA Lie viinaa, lie muutakin. (Tarjoo Juhalle) JUHA Hyvääpä oli. SHEMEIKKA (Marjalle) Eikö emäntäkin halua maistaa vieraan tarjousta? Kyllä sen kestää naisenkin suu. (Kaataa pullosta pikariin, jonka tarjoo Marjalle) MARJA Hyvääpä oli. Suuret küitokset. SHEMEIKKA (Juhalle) Sorja on sinulla nainen! On jalan nousu joustava kuin reki vetovarsan. JUHA On sillä, on sillä. SHEMEIKKA Onko muutenkin mieluisesi? JUHA On mieluinen. On yli kaiken mieluinen. Entä sinun emäntäsi? SHEMEIKKA Ei ole minulla vielä omituista. Vaan olisi hän minun, silkkihin hänet sitoisin. (Reippasti, ikäänkuin uuden ajatuksen saaden) Katsomme hänelle korean kaulaan! JUHA (innostuen hyvillään) Katsotaan, katsotaan. (Shemeikka ottaa esille laukustaan erivärisiä Silkkiliinoja)   Onpa se, onpa se! MARJA (Huivia levitellen, vavahtaen) Mitä tuo maksaneekaan? JUHA Älä hintoja kysele! SHEMEIKKA Kyllä niillä sovitaan. MARJA (Shemeikkaan katsoen, Juhalle) Ettäkö ostaisit minulle tämän? SHEMEIKKA Se sen sinulle hellästä sydämestään antaa. MARJA Päähänkö tämä pannaan, vai kaulaan? SHEMEIKKA Kaulahan. (Nousee, ottaa Marjalta huivin, heittää hartioille, suorii selältä, rinnalta silittää)   Pitäkäähän vähän pielistä, että pysyy. (Pyöräyttää Marjan ympäri ja työntää Juhan eteen)   Nyt se on omasi, kuin ollakin pitää. JUHA Onpa se, onpa se. (Nauraa, pyöräyttää Marjaa) SHEMEIKKA Se vielä solkea puuttuu. JUHA Anna solkikin, anna solkikin, jos on! MARJA Onhan minulla solki, se vaskinen solki. SHEMEIKKA Vaski palttinan pitäjä, kulta silkkisen sitoja. MARJA Kultako? (Shemeikan käsi sukeltaa laukkuun, nostaa sieltä rasian täynnä silkkin käärittyjä kapineiti -helähtävät hopeaa, kulahtavat kultaa - yhden vimein ottaa rintasoljen kullankarvallisen, helmiä välkkävän - jota Marja henkeäään pidätellen katselee) SHEMEIKKA Täss' on, tämä sopinee. MARJA Kultanen? En minä semmoista. SHEMEIKKA Ota vaan, ota vaan! MARJA Mitä hirveitä maksaneekaan? JUHA Maksoi, mitä maksoi, vaikka hevosen hinnan. (Käy aittaan) MARJA Näytähan. (Marja tempaa soljen, koettaa sovittaa sitä kaulansa alle) SHEMEIKKA Anna kun minä panen. On tapa meillä semmoinen, sen on pantava, ken on antaja. MARJA Sinäkö sen annatkin – enhän minä ventovieraalta. (Shemeikka küinnitteli solkeansa Marjan rintaa napsahutti hakaan. - Marja olisi tahtonut mennä  rinta nousi, katse loisti thastusta, ujostusta, hyvää mieltä ja häpeämistä) MARJA Nyt on hyvä, kyllä jo pysyy. SHEMEIKKA (ilkkuen, matkien Juhaa) On se, on se, onpa se. On tapa toinenkin meidän maassa. MARJA Mikä tapa? SHEMEIKKA (takaa sylissä pitäen, kasvot melkein kinni) Marjan kasvoissa Kihlasolesta suutelon palkka. MARJA (Kuiskaten) Se tulee. SHEMEIKKA (lennättää Marjan Juhaa vastaan) Sina on silkkineen ja solkineen, katso eikö ole korea omasi? JUHA On se, on se, onpa, onpa. (Juha tarjoo avoimesta kädestään hopeita)   Siin' on silkistä ja soljista, ota mita maksane (Shemeikka ottaa pienemmän rahan)   Senkö sinä vaan otatkin, vaan miksi minulle lahjan teet? SHEMEIKKA Että saisit sinäkin minulle vastalahjan tehdä (Silmää Marjaa) MARJA (Itsekseen) Jospa se on sen jo tehnytkin. JUHA (juopuen, hiukan innostuen) Olet hyvä vieras, sinä! Olet sorea poika, sinä! Selkä kuin huojuhongan, sääret hienot kuin hirven! Minä vähän onnun, kun karhu puri sääreen. Marja, laita ateria vieraalle, pane parasta mitä Se pitäa kylvettää ja syöttää – ja tehdä aittaan tila – aittaan tila! Käy sisään vieras! (Shemeikka astuu ensin sisään ovesta. Juha kääntyy ja seisahtuu ovessa, sulkien tien Marjalta, suu ja silmät hymyssä) MARJA (kylmästi, silmät kuin puukon kärki) Mitä tahdot? JUHA En - enhän mitään. MARJA (Vihaisesti) Käy sitten sisälle. (Kääntyy ja menee saunaan päin. Juha surullisin, ihmettelevin ilmein katsoo Häntä) (Esirippu hitaasti alas) 2. kuvaelma (Sama piha. Iso päiva. Esirippu. Shemeikka istuu aitan kynnyksellä, kädet niskan takana) SHEMEIKKA Suotta taisin tehdä kalliin lahjan, vaan eipähän Uhtuan Shemeikka ensi kertaa lahjaa antane. (Marja laulaa näyttämön takana) Heidän laulustaan sen aina kuulee, mitä eivät ilmaise muuten. Antoi heti paikalla morsiameksi pukea. Pian olisi saatavissa, jos vaan viitsisi. (Marja tulee kantaen maitokiulua) Sillä on ryhti kuin pajarin tytöllä. Huomenta emäntä! MARJA (Marja sunnuntaasussaan huivineen, solkineen, katsoo pitkään) Kah, huomenta vieras! SHEMEIKKA Vieläkö isäntä nukkuu? MARJA Meni noutamaan äitiänsä tuolta puolen järven. SHEMEIKKA Ei ole anoppi mielivieras miniälle? MARJA Tuskin rannasta nousee niin alkaa jo haukkua, vaan siitä nyt vähät. (Marja noutaa tuopin pöydältä, täyttää sen) Olkaa hyvä! (Shemeikka hymyilee) Eikö kelpaa köyhän talon tarjous? SHEMEIKKA Meillä emäntä itse lennättää vieraalle kaiken minkä tarjoo. (Marja tekee sen) Meillä antaja odottaa, kunnes vieras on tyhjentänyt pohjahan maljan. MARJA Kaikkiko on tehtävä täällä, niinkuin siellä? (Hymyillen pitelee tuoppia Shemeikan juodessa) SHEMEIKKA Kaikki. (Juotuaan) On vielä kolmaskin Karjalan tapa, kaikista kaunein. On vieraan parta pyyhittävä sen, joka sen tahraa. (Marja nauraa ja pyyhkii nopeasti esiliinallaan Shemeikan suun. Shemeikka tempaa häntä nopeasti niskan takaa, toisella kädellä kohottac leukaa ja painaa pitkän suudelman huulille) MARJA Ei saa...ei saa vieras semmoista tehdä. (Poistuu) SHEMEIKKA (Yksin) Joko liiaksi arkiutin? Mikä mahtaisi oikein pitäa olla tämän lintusen houkuttelulaulu? Yksi sulaa suruisesta soitosta, toinen iloiseen lauluun hullaantuu. (Marja on istuutunut aitan kynnykselle) Haastaisit minulle huolesi, emäntä nuori. MARJA Huoleniko? Mitkä huoleni? SHEMEIKKA Ei ole rattoisa elämäsi täälla erämaassa, miehesi vanha ja jörö. MARJA Kun ei ole parempaa nähnyt, ei osaa kaivatakaan. SHEMEIKKA Lähde kanssani Karjalaan hupailemaan. MARJA Ja mitä minä siellä? SHEMEIKKA Kullassa kuhajaisit, silkissä sihajaisit. Talo minulla siellä vanha ja rikas. (Sydämellisesti)   Vanha äiti minulla ylen hyvä ja herttainen. Tule Karjalaan emäntä. Päivä koskia, toinen tyyniä vesiä! MARJA Mitä minä siellá? SHEMEIKKA (Kiihkeästi) Ja mitä sinä täallä? Semmoinen kuin sinä, kaunis, sorea, emäntä. Täällä vähän vielä viivyt, ei huulesi hymyyn kuonnu. Vartesi vääristävät, sorjat jalkasi vääntävät -sinun sorjat jalkasi, MARJA Elä puhu semmoisia. SHEMEIKKA Ja ketä varten? Tuota ryppyotsaista, pitkäselkäistä, länkisäärtä. MARJA (melkein parkaisten) Elä puhu minulle enään mitään! SHEMEIKKA Että ilkesikin itsensä tarjota semmoiselle kuin sinä! Että saatatkin semmoisen vuoteessa virua! MARJA En minä hänen vuoteessaan viru! Mitä se kehenkään kuuluu, missa ma virun. Et saa minulle noin puhua. Minkätähden noin minulle puhut? SHEMEIKKA Sentähden, että sinä olet minun. MARJA Ja minkä tähden minä olisin sinun? SHEMEIKKA Sentähden, etta mina tahdon. MARJA Eltä sina tahdot? SHEMEIKKA Ja sentähden, että itsekin tahdot. (Tarttuu kovasti Marjan käteen) MARJA Elä Shemeikka, päästä! SHEMEIKKA Tuletko? (Marja koettaa irtautua, mutta ei pääse. Vasta kun herkiää, hellittää Shemeikka. Marja vaipun istuman kivelle, ikäänkuin päätä huimaisí) MARJA (kuiskaten, silmissä avuton ilme) Minähän olen toisen. SHEMEIKKA Kenen toisen, et ole toisen enemmän kuin kenenkään muun. Minun sinä olet. MARJA Minkätähden sinun? SHEMEIKKA Sentähden, että mielesi palaa minussa, eikä hänessä. Sentähden, että olet minun heimoani, sentähden, etten kysy lupaa, vaan otan kysymättä ja että jos et tule hyvällä, niin minä vien sinut väkisin. Sentähden, että olet minua toivonut ja odottanut, että olet minua päivilla tahystellyt ja öisin ikävöinyt. Tule, rienna koskelle! MARJA En saa. SHEMEIKKA Tule, mene, kierrä, ei kukaan saa tietää. MARJA En uskalla. SHEMEIKKA (intohimoisesti) Näin sinut silloin - koko ruumiisi - rintasi, jalkasi. (Marja kokoo voimansa, ettei kaatuisi ja sysää Shemeikkaa, nüin että hän kaatuu. Marja katoaa aittaansa) SHEMEIKKA Ah! (Nousee, tempaa laukkunsa tuvan rappusilta, heittää olalle ja pitkin, kiukkuisin askelin poistuu) MARJA (tulee ulos, katsoen jälkeensä) Minkätähden sen tein? Tuli, tuli kerran maailman komein poika – antoi silkit, antoi luotani! Solet, tahtoi väkisin viedä minut. Hänet sysäsin Vihoissaan hän lähti, koskea alas viilettää, eikä milloinkaan palaa! (Aikoo juosta järvelle päin. Tulee vastaan anoppi, seisovat vastakkain vaiti vähän aikaa) ANOPPI Mikä mies täällä oli? (Marja ei vastaa, käy askeleen taaksepäin) Ei sanaa vastata, ei hyvää päivää sanota. (Marja ei vastaa)   Tiettin tulevan, muttei mitään varustettu. MARJA (hiljaa) Ei nyt anoppi heti riitaa rakenna! ANOPPI Se on sanottava, mika on sanottava! MARJA Silloin on parasta, että anoppi jää ja minä lähden. ANOPPI Lähde veikkonen ja mitäs tänne tulitkaan. MARJA Jo tässä Karjalan mies minua houkuttelikin. ANOPPI Valehtelet. Ei sinua Karjala huoli, koska sieltä jo emäsikin hylkäsi. MARJA Elkää äitiäni häväiskö! ANOPPI Häpäisen! Häpäisen äidin sekä tytön, joka minulta parhaan poikani veit. Kuka olisi muka sinut tahtonut viedä? MARJA (riemuiten) Uhtuan Shemeikka! (Syöksee rantaan, törmää yhteen Juhan kanssa) JUHA Minne sinä tuolla tavalla riennät? MARJA Äitiäsi pakoon. JUHA Marja! Marja! (Äidilleen)   Tuskin pihaan pääsit, niin jo riidan rakensit. ANOPPI Häpäisen äidin ja tytön! Häpäisen aina ja iankaikkisesti. (Kuuluu itkua) JUHA Kuka siellä itkee ja voivottaa? Marjako? (Kaisalle joka tulee) Mikä sinulle tuli? KAISA Voi! Kun se mies, kun se vei! JUHA Mitenkä? Missä? KAISA Nyt! Nyt - ihan ikään! Tempasi väkisin venheeseensa. ANOPPI Mielellään meni! (Juha syöksee äitiänsä vastaan)   Mielellään meni! JUHA Ei, ei! Ethän Marja? KAISA Voi mikä piti tapahtua! (Esirippu)     II NÄYTÖS   1. kuvaelma (Shemeikan kalamökin edustalla. Esirippu) MARJA (tähystellen järvelle) Ei näy häntä vielä, mutta huomenna tullee. Vaan viipyisit vaikka vuoden, vaikka kaksi, kunhan huomenna tulet! Kun jättäisi tänne ainiaaksi, eikä täältä milloinkaan muuanne veisi. Hankkisi karjan, minä sita hoitaisin hän kaskea kaataisi. Vaan ei! Liika hyvä Shemeikka kaskea kaatamaan, korpea raatamaan! On metsänkävijä hän, kaupanmies! On sankari hän! Kuinka oli koskessa kaunis, suuri kuin haltija usvaisena iltana! Maihin hän minut kantoi. Sainko kerran maailmassa minäkin mieluiseni povella maata?   Että hän minut otti! Että hän minusta huoli! Mikä minä olen? Sanaton, nimetön löytöläinen. Ensi kerran kun näki, nün jo otti. Kuninkaan poika, maankuulu, Karjalan komei! Ehkä uljaaseen taloonsa vie, ehkä hyvän anopin antaa? Missä viipynee? Kun ei jo tule! Vaan vaikka tähän päättyköön, sain sittenkin mitä elämäni kaiken toivoin. (Muistellen) "Oletko minun? Onko sinun hyvä?" Kysyit vaikka tiesit. "Vedä silmillesi liina!" Maihin minut kantoi. Kun ei jo tule. Kohta viikkoa kolme. Ei liene vielä päässyt. Ei se jätä! Kun ei olisi venheensä koskeen kaatunut! Miksi ei ottanut minua mukaansa? Ehkä taivuttaa sukuaan suurta? Ehkä ovat evänneet? Ehkä siellä jo häitämme laittavat? Jos minä hänelle liiaksi tunkeuduin? Kuka lieneekään, mistä minä hänet tiedän? Yhden päivän miestä näin, jo mukaansa lähdin... Ei, ei! Hän on hyvä, minä paha... Hän hyvä, minä - ei hän, ei! (Kalamatti tulee, Marja säpsähtää) Kuka te olette? Ette ole tämän maan miehiä. KALAMATTI Sieltä olen, mistä sinäkin. Lähdin katsomaan tätä talvimajaani. MARJA Asutteko te täällä talvella? KALAMATTI Minun on tekemäni tupa, minun sauna. MARJA Ettekö täällä kesääkin asu? KALAMATTI Tarvitsevat tämän kesällä kalapirtikseen ja miksipä milloinkin. MARJA Mitä te täällä teette? KALAMATTI Heille verkkoja kudon, venheitä rakennan. MARJA Vaan miten olette joutunut tänne? KALAMATTI Taloni kun ensin polttivat, niin sitten toivat minutkin muun tavarani kanssa. MARJA Kuka sen teki? KALAMATTI Se vanha Shemeikka, tämän nykyisen isä ja sen miehet. MARJA Osaisitteko täältä kotipuoleenne? KALAMATTI Eiköhän noita taipalia mahtaisi vielä muistaa. MARJA Mimmoista on Shemeikan kotona? KALAMATTI Iso siellä kylä kuin kaupunki. Suurin talo, muista vähän erillään Shemeikan talo. Kaupalla eletään ja ryöstöllä, ja minkä milläkin vehkeellä. Poika matkoja tekee, äitinsä kotia hoitaa, naisiaan komentaa. Hyvä se on kaikille, on se hyvä sinullekin, et tarvitse pelätä. (Kalamatti katoaa tuvan taakse. Rannalta päin kuuluu äkkia iloista nuorta naurua) ANJA. IJA II TYTTÖ Siinä hän on! (Lähenevät)   Sinäkö se nyt olet! MARJA Ketäs te olette? I TYTTÖ Me ollaan Shemeikasta! II TYTTÔ Lähdettiin katsomaan. ANJA Kuultiin, että on tuonut Shemeikka uuden tytön, emännän on ehkä viimeinkin tuonut. Sinäkö Shemeikan sait? MARJA Lienenkö saanutkaan, koska ei ole aikoihin näkynyt. ANJA, I JA II TYTTÖ Tullee pian. I TYTTÖ Meni juhlille toisiin kyliin. ANJA Me sill'aikaa tänne. Emäntä lähetti. ANJA, I JA II TYTTÖ Sano kuka olet? Väkisinkö vei, vai mielelläsikö lähdit? ANJA Hyvännäköinen olet. Pelättiin jo, millainen lienet. MARJA Oletteko sen piikoja? (Kaikki kolme katsahtavat toisiinsa ja purskahtavat nauruun) I TYTTÖ Sano Anja. ANJA Ollaan me - nyt. I JA II TYTTÖ Vaikk' ei olekaan aina oltu. ANJA (herttaisesti) Voi kuinka on toivottu uutta emäntää. Haasta, kuka olet. Mikä on nimesi? MARJA Marja on nimeni. ANJA Ai, Marja, kaunispa on nimesi, ai kuinka sinulla on totiset silmät – ja pitkä olet ja solakka, semmoista Shemeikka on aina halunnut. I JA II TYTTÖ (Anjalle) Mutta anna hänen nyt haastaa. MARJA Mitä ma sitten haastan? ANJA Sano sukusi. MARJA Ei ole sukua minulla. ANJA Ai, oletko orpo. Eikö kotia? MARJA Koti oli. ANJA Oliko suurikin kotisi? Hennoit sen heittää. Mitä maammosi, mitä taattosi? I JA II TYTTO Eihän sillä maammoa, taattoa, kun on orpo. ANJA Veikko toki lie. MARJA Veikkoa ei, vaan mies minulla oli, paljon vanhempi minua, koommin kuin isä.   II TYTTÖ Leski olet? MARJA En. (Tytöt jäykistyvät) I TYTTÖ Miehesi elää? MARJA Eloon jäi. (Tytöt yhä jäykistyvät) ANJA (melkein murheellisesti) Ei tuonutkaan vielä emäntää Shemeikka. Kesätytön vaan toikin. Voi, voi! II TYTTÔ Ei meidän pappi toisen vaimohon vihi. ANJA. I JA II TYTTÖ Ei vihi, ei vihi. ANJA Tähän meidätkin Shemeikka ensin toi, Kunkin kerrallaan, kesän piteli, syksyllä äidilleen orjaksi antoi. Voi Shemeikka parkaa! MARJA (oikaisten ylpeästi) Minä en tule sinne koskaan. IJA II TYTTÖ Et tule? ANJA Tulet, tulet, etpähän muuannekaan minne. (Järveltä kuuluu miesten ääniä ja airojen kolketta, tytöt hätäisesti katsovat, kuuntelevat) ANJA Shemeikka tulee koko joukkonsa kanssa.   II TYTTÖ Joutukaa! Se hylkää meidät miehilleen, jos jäädaan. Tuossa eväät! (Heittävät eväät ja juoksevat tuvan taa) SHEMEIKKA Hei, Marja hei! Missä emäntä? (Tulee näyttämölle, polvet lenkoiset, silmät himmeat) Ka, täällähän se. (Marjalle, joka on jäänyt seisomaan lükkumattomana paikalleen) Mikset tule vastaan? Mitä kontteja nuo? MARJA En tiedä. Entiset tyttösi toivat. (Pyrkii ulos. Shemeikka tarttuu Marjan kaulaan, ei päästä häntä pakenemaan. Nuoria miehiä seisoo ympärillä. Marja taistelee turhaan irti päästäkseen) SHEMEIKKA (nauraen) Nostakaa pojat, nostakaa pojat, nostakaa uusi tyttöni! MIEHET Se on nostettava, uusi tyttösi! (Tempaavat Marjan kiinni ja heittävät hänet ilmaan. Marja koettaa juosta jonnekin. Shemeikka hänen jälessään, ottaa käsivarresta künni) SHEMEIKKA Marja, älähän mene. Nyt pidetään iloa! (Tekeytyen surulliseksi)   Onko sinulla ollut ikävä? MARJA Anna minun olla. SHEMEIKKA Ka, enhän päässyt ennen. Onko sauna lämmin? MARJA On se ollut lämmin joka ilta siitä pitäen kuin lähdit. SHEMEIKKA Enhän päässyt ennen. Elä ole milläsikään. Tule, pane ateria meille, sill'aikaa kun me käymme kylpemässä. MARJA (Tylysti) Ösannette itsekin panna. SHEMEIKKA (silmät välähtäen käskevästi kuin orjalle) Sinun se on tehtävä. (Miehet käyvät saunaan. Marja: toivoton ilme, totellen purkaa kontin, ottaa sitä eväät, vie ne tupaán tultuaan ulos katsoo järvelle päin, huomaa  Kalamatin tulevan onkineen) MARJA Tiesitte tekin, että sillä on ollut täällä joka kesä uusi tyttö, ettekä mitään puhunut. KALAMATTI Ethän tuota kysynytkään. MARJA Mistäs olisin tiennytkään tuota kysyä? (Rukoillen kiihkeästi)   Ottakaa minut venheeseenne ja viekää minut täältä pois. KALAMATTI En minä sinua ota, en mitenkään uskalla sen kanssa riitaan ruveta. Ole sinä vaan hänelle mieliksi. Nin ovat muutkin tehneet. MARJA Mutta minä en tee! SHEMEIKKA (saunasta) Marja! MARJA Jo kutsuu. SHEMEIKKA Marketta! Missä sinä olet? Tule, tulehan jo, Marjueni. (Shemeikka astuu ulos saunasta pihalle, Houkuttelevasti) Ka, mikset sinä tule? Tule nyt. (Koettaa tavoittaa Marjaa) MARJA (Tiuskaten) Anna minun olla! (Shemeikka tavoittaa häntä uudelleen, mutta Marja sysää häntä nün, että Shemeikka horjahtaa) SHEMEIKKA (suuttuneesti) Mi-mitä se nyt on tuommoinen? MARJA Päästä minut. Sinulla on ollut täällä joka kesä uusi tyttö. SHEMEIKKA Luulitko ehkä olevasi ensimmäinen? MARJA Ja ensi kesänä tuot taas uuden? SHEMEIKKA Luuletko ehkä olevasi viimeinen? MARJA Miksi minut sitten ollenkaan tänne toit? SHEMEIKKA Minäkö toin? Etkös itse syliini juossut? (Marjan uhka katkee. Shemeikka hellittää hänen kätensä) MARJA (Itkien) Minne minä nyt täältä joudun? SHEMEIKKA Äiti ottaa sinut yhtä hyvin vastaan kuin on ottanut kaikki muutkin. MARJA Minä en lähde ikinä sinne, missä ovat kaikki entisesi. SHEMEIKKA Tahdotko sitten, että sinut takaisin kotiisi soudan? MARJA Ja veisin sinun lapsesi Juhalle? SHEMEIKKA Onko? MARJA On. SHEMEIKKA (Välinpitämättömästi) Sanot hänelle, että se on hänen. MARJA Sitä en saata. SHEMEIKKA Sano sitten, että se on minun. Minä lahjoitan hänelle sen. MARJA Antaisit hänelle lapsesi, sinä? SHEMEIKKA (nauraen kylmästi) On minulla heitä poiskin antaa. Olen jonkun antanut pois äitinensäkin. (Muuttuen)   Elä mene, Marja. Suottahan minä! Ethän tarvitse mennä, jos et itse tahdo. Teen sinusta emännänkin, jos sattuu. Jos poika lie, juoskoon siellä entisten joukossa. Ollaan ystäviä, älä välitä. Kuule, sinä ol<<et sorjempi ku... MARJA Et minua enää toista kertaa sillä laulullasi lumoo, lenkosääri! Etkä minun lastani, pässi, katraassasi kuleta! SHEMEIKKA (ilkkuen) Suutu Marja, suutu vielä vähän, olet sitä sorjempi, kuta vihaisempi olet. (Shemeikka lähentelee. Marja iskee vimmoissaan Shemeikkaa nyrkillään, Shemeikka parahtaa. Marja pyörtyy. Esirippu) 2. kuvaelma (Isotupa Shemeikassa. Esirippu. Marja istuu penkillä, käsin sukkaa kutoen, jalallaan vipukeinua polkien. Ovi aukeaa ja emäntä astuu sisään) 1 EMÄNTÄ Menehän nyt syömään Marja, mina sill'aikaa lastasi soudatan. Olet ylpeä yhä ja sydämikkö; hyvå ystävä, ela noin sydäntäsi hapata. Sitä lapsesikin itkee. MARJA Ei se sitä itke. Isäänsä itkenee, jos itkee. EMÄNTÄ Ei kauan itke. Kohta tulee Shemeikka. Juhlat on valmiit, tulkoon milloin tahtoo. Isot tuopi kuormat, suuret tuopi saaliit. Kohta hän jo tulee. MARJA Olkoon tulematta. EMÄNTÄ Syyttä häntä moitit. Jos et olisi toisen ollut, olisimme sinusta miniän tehneet, vaikkakin on oltava suurta sukua sen, joka Shemeikkaan emännäksi tuodaan. Käy nyt syömään, rakkahin, ennenkuin kaikki jäähtyy. Kun syöt ja olet iloinen, niin poikasikin siitä lihoo. (Katsoen lapseen keinussa)   Kas, sehän valvoo. Tuu-tuu, a-taa, a-taa. Tuletko mummolle? Kyllä sinusta vielä laukunkantaja tulee. (Marja heittäytyy penkille ja purskahtaa hillittömään, epätoivoiseen itkuun)   No nyt se taas. Elä nyt. Mikä sinulla on hätänä? Voi onnetonta, kuinka itket, en minä kesta kuulla. (Emäntä rientää pois. Marja rauhoittuu vähitellen. Katselee lastaan) MARJA Ei tule! Ei tule tästä pojasta sen isänsä renkiä Käyköön minun miten tahansa, tänne me emme jää. (Alkaa hämärtää. Anja livahtaa sisään) ANJA (hellästi) Älä ole niin katkera, Marja. MARJA (Katkerasti) On kumma ettet sinä ole, onhan se sinunkin jättänyt. ANJA En ole. Jos kyllästyy minuun ja menee muiden luo, niin taas välistä muistaa minuakin. MARJA Ja sinä olet siitä hyvilläsi ja annat silittää itseäsi kuin koiraa. ANJA Olen; käsivarteni kaulaansa kietasen, sillä joka kerta se silloin sanoo: Anja, ei ole kenenkään varsi niin hento kuin sinun. MARJA (Katkerasti) Sen saman se sanoi minullekin. ANJA Lie sanonut, vaan ei tarkoittanut, sillä ei ole vartesi niin hento kuin minun. MARJA Eikä tarvitse ollakaan. NAISIA (huutavat ulkoa) Anja! ANJA Odota, tulen kohta takaisin. (Anja livahtaa pois. Kuuluu ulkoa koiran haukuntaa, nüitä kielletään haukkumasta. Marja raottaa luukkua, katsoo) MARJA Juha! (Paiskaa luukun kinni, vaipuu penkille pyörtymäisillään)   Hän se on. Mitä hän täällä. Minuako etsii? Ilmaisevatko ne minut? Jos tulee tänne, silloin hän meidät tappaa. (Marja tempaa lapsen keinusta paetakseen jonnekin, pääsemättä paikaltaan, vaipuu penkille saamatta jäsentäkään lükahtamaan. Saatuaan voimiaan hiukan takaisin, nousee hän ja raottaa taas luukkkua) ANJA (juosten tupaan) Se on täällä, se on se! MARJA Tiedän, näen - mitä se tahtoo? Sanoitteko, että minä olen täällä? ANJA Emmehän toki - emäntä jo pani sanan kyläänkin, etteivät muualla ilmaise. Se lähtee jo. MARJA Jos tulee tänne, sano että lapsi on sinun – ja että minut on väkisin viety. ANJA Ei se tule tänne, jo panee sukset jalkaansa. Nyt laski hän törmältä jäälle. mielipuoli ontoin silmin. Voi kuinka tuo minua säälittää. Etsii sinua kuin Talosta taloon onneton hiihtaa. Hän rakensi sinulle talon ja sinä hennoit hänet MARJA En tiedä. Lumottu lienen ollut. Häntä välista kuolevaksi toivoin, saadakseni mieleisemmän. ANJA Jonka olit ainoa. MARJA Ainoa. Ei, minä lähden! (Marja juoksee ovelle, jossa vanha emäntä on vastassa)   Päästäkää minut täältä! EMÄNTÄ Minne? MARJA Sinne, mistä tulinkin EMÄNTÄ Talven selkään? Tuskin kuukautisen lapsen kanssa? Lumisille saloille sen kera nääntymään MARJA Vaikka nääntyisimmekin. EMÄNTÄ Nyt en kehtaa kuunnella. Mennet itse minne mielesi tekee, mutta poikaa et vie. MARJA Poika on minun. EMÄNTÄ Poika on Shemeikan. Puhu vielä kerran niin, nin otan lapsesi ja salpaan sinut itsesi telkien taa. (Kuuluu vähitellen yhä kovenevaa melua. Anja, joka hetki sitten kuultuaan melua, kiitää nuolena sisälle) ANJA Tulkaa, ne tulevat. Shemeikka saapuu kaikkine miehineen! (Emäntä nopeasti ulos) (Marjalle)   Se halasi minuakin! Pian, pane pallesi puhtaat! Tule! MARJA Minä kelvannen näissäkin! ANJA Noissako vanhoissa! Emäntä antaa ne meille kaikille tytöille samanlaiset, ett'ei toinen toistansa parempi! (Marja ottaa lapsensa syliin, lähtee sisähuoneeseen katkerasti nauraen. Ulko-ovesta sisälle tunkeutuu suuri joukko ihmisiä. SHEMEIKKA Hei, missä tytöt, missä pojat, missä juomat ja pelimannit! (Yleistä naurua ja sohinaa. Emäntä küireesti sisälle 4 tytön kera, jotka kaikki samanpukuiset. Iloisesti hommaavat juomaa ja astioita) MIHET Niin missä pelimannit? (Pelimannit viuluineen istuvat syrjälle) SHEMEIKKA (nostaen maljan) Hei miehet, terveheksi, ottakoon kukin omansa, keikuttakoon kukin kultastaan. (Pelimannit virittävät viulujaan. Muutamat miehet asettuvat naistensa kera tanssin ja alkaa yleinen karkelo. Naurua ja melua. Shemeikka ei alussa ota osaa tanssiin. Tanhukohtaus; 3 pelimannia. Pelimannit ovat soittavinaan yhä eteenpäin. Yhtäkkiä hypähtää Shemeikka keskelle lattiaa Serafünan kanssa, tanssii hurjan tanssin. Muut seisahtuvat ympärille katsomaan) NAISET JA MIEHET Haa, hahhah-haa, haa, hahhah-haa. Ketterän ja pullakanpa toikin. Kylmä ja ylpeäpä on. Komeapa pari tuo. Kiertelee, kaartelee Shemeikka. Ei ole näiltä mailta tuo, ei vaatteenpartensa meikäläinen. (Marja on hiipinyt ulko-ovesta sisälle)   Ketterän ja pullakanpa toikin, hei, hei, hei! Haa, hah-hahhah, haa, ha-hahhaa. (Tanssi taukoo yhtäkkiä kuin kesken katketen sühen, että Shemeikka tarttuu tyttöään kainaloihin, nostaa hänet korkealle, pyöräyttää ilmassa. Syöksyy itse ulos viilyttelemään. Ovessa vastassa Marja. Ovella hämärä valo) MARJA Tässä olen, tunnetko vielä? (Shemeikka pysähtyy, ottaa palavan soihdun seinästä, tulee ja valaisee Marjaa. Marja seisoo katsoen Shemeikkaa uhmaten silmiin. Shemeikan silmissä ensin uteliaisuutta, sitten välinpitämättömyyttä; suun ympärillä värähtää kuin näkisi jotain vastenmielistä. Marja lyö yhtäkkiä soihdun hänen kädestään sammuksin ja karkaa ulos) KAIKKI Aah...     III NÄYTÖS.   1. Kuvaelma (Juhan tupa. Juha istuu ikkunassa metsän rantaan tähystäer. Anoppi rukkiaan kiertäen. Kaisa askaroi uunin edustalla. Esirippu ylös) ANOPPI (Ylenkatseellisesti) Taas se siinä pälyy. JUHA (Säpsähtäen) Enhän minä päly. ANOPPI Vaikka se nyt joskus tulisikin sieltä, minne nin mielellään meni. JUHA (Säyseästi) Liekö tuo mielellään mennyt, eihän sitä tiedä. Eipä saata tulla, ei. Vaan jos se tulee, niin silloin tiedätte, ettette ole talossa yötä yhtaikaa. ANOPPI Kyllä lähden. (Nauraen ylenkatseellisesti, tyynen pilkallisesti; nostaa rukin sivulle ja lähtee menemään ovea kohti) Kyllä lähden käskemättäkin, jos se kerran tulee. (Menee, paiskaa oven kiinni) KAISA (ujosti) Isäntä, minä en usko, minä en usko... JUHA Että milloinkaan tulee. KAISA Ei vaan, että mielellään meni. JUHA Sanoithan itse nähneesi. KAISA En tiedä, lienenkö nähnyt, vaikka luulin. Sen näin, että se rannalta tempasi emännän ja etta emäntä ei huutanut apua, mutta saattoihan säikähtää niin. Marja olisi ennemmin antanut vaikka tappaa itsensä. (Itkuun) Ja minkätähden se semmoinen puhe on pantu minun syykseni, että emäntä mielellään olisi lähtenyt? JUHA Elä itke nyt Kaisa. (Kaisa ulos juosten, anoppi huutaen ovelta) ANOPPI Tästä et tule. (Marja kynnyksellä, kalpeana, ryysyisenä. Juha karjaisee, juoksee luo ja tempaa rainnan äidin kädestä, murskaa sen kappaleiksi. Heittää äitinsä pitkin lattiaa. Anoppi hyökkää kirkuen takaisin Marjan kimppuun, huutaa) ANOPPI Vieläkö ilkisit tulla takaisin, sina venäläisen lutka! (Juha vimmoissaan tarttuu äitünsä, heittää hänet ulos, ovi kiinni) JUHA (sammaltaen Marjalle) Kä-käy sisään, käyhän sisään. (Epäröiden)   Saat olla huoletta, ei se minulle enää mitään tee – Se jo lähtee. MARJA (tuskin kuuluvasti) Ei minun tähteni tarvitse. JUHA (ujosti katselee Marjaa, säälii ulkomuotoa ja repaleisia vaatteita) Mutta sinullahan lienee nälkä? (Käy nopeasti ovelle, huutaa)   Kaisa, tulehan! KAISA (syöksyen sisään) Onko emäntä tullut! (Käy itkemään)   Voi kuinka pahasti ovat pidelleet! JUHA (tiuskaten Kaisalle) Toimita toki heti syömistä! (Kaisa ulos; käy itse nopeasti kaappüin, josta tuo lampaansorkan ja leivän pöydälle)   Syöhän nyt! MARJA (hiljaa) Menisin mieluummin levolle. JUHA Levolle. Kyllä, kyllä. (Jää katsomaan Marjaa ujosti)   Mi-mitenkä sinä sieltä tänne osasit ja jaksoit? MARJA Kun eksyin, niin etsin mistä näkyi tämä meidän vaara. JUHA (Liikutettuna) Se sinulle tien näytti. Kotivaara. MARJA Se. JUHA Tein pahasti, kun en tullut apuun. MARJA Vaan tulithan sinä. JUHA (säpsähtäen, nopeasti) Mistä sinä sen tiedät? MARJA Näinhän sinut. Näin tulevasi ja lähteväsi. JUHA Olitko sinä siellä – etkä huutanut! MARJA En uskaltanut, kun olivat uhanneet tappaa. Olisivat tappaneet ainakin sinut, jos tiesivät, kuka olet. JUHA (tyrmistyneenä) Siellä olit - eikä pitänyt tietämäni. MARJA (nopeasti küirehtien) Ja sitten siellä hoidin muutaman sen talon orjatytön lasta – kun sen äiti oli minulle niin hyvä.  Kun pitivät sitä pahasti, niin pyrki itkien tänne mukaani lapsineen, kun lähdin. Ota, ota, rukoili. Vaan eihän se olisi jaksanut sen lapsen kanssa - vaan eihän tiedä, saattaa sen kanssa jonkun kerran vielä tullakin. JUHA Tulkoon vaan, koska oli sinulle hyvä. (Käy Marjan luo ja tarttuu hänen käteensä)   Marja, jos osaisit antaa sen anteeksi minulle. MARJA (Kummastellen) Anteeksi? Minkä? JUHA Kun minä – kun ensin uskoin, että olit mennyt mielelläsi. (Marja painaa päänsä syvästi alas, Juha huokaa) Mitenkä se sai sinut venheeseen? MARJA Minkätähden ei olisi saanut – mies naista? JUHA Niinpä niin. (Arasti)   Tekikö se sinulle väkivaltaa? MARJA Olisiko Hilapan Shemeikka jättänyt sen tekemättä? JUHA (Kiivastuen) Sekö se katala rosvo, teki sinulle väkivaltaa! Uskalti! Minä vielä sen tapan! MARJA (pelossa nousee, heittäytyy hänen rintaansa vasten) Voi hyvä Juha, älä minua tapa! JUHA (sopertaen) Sinuako - sinuako – enhän minä toki sinua. MARJA (Väristen) Anna minulle anteeksi, Juha. JUHA Mitä, minkätähden? MARJA (pyrkii irti Juhasta) Päästä minut, anna minun mennä. Koskeen – eli minne tahansa. (Heittäytyy uudelleen hänen rinnalleen)   Minä valehtelin sinulle. JUHA Mita? MARJA Se ei ollut toisen se lapsi. JUHA Ei toisen? (Marja purskahtaa itkuun)   Elähän nyt, hyvänen aika, MARJA Aioin neuvotella sen salaa tänne, vaan en enäa tahdo – vaikken saisi häntä enäa milloinkaan nähdä. JUHA Saathan - haetaan. Haetaan, tuodaan se yhdessa. MARJA Ela - hyva Jumala - voi, ei, ei - et kuitenkaan voisi, vaikka sanot, Shemeikan lasta! JUHA Ethan sina sille mitään mahtanut, väkivallalle. Ela itke, hyvä Marja. Elä itke ainoa, ainoa omani, odotaban, tulen heti takaisin, käyn van maidon noutamassa. (Rientäa ulos) MARJA (Tuskassa) Se ottaa omakseen Shemeikan lapsen, josta oma isansa ei ollut tietävinään. (Edestakaisin ovelle, ikkunaan ja pois)   Ja sille minä valehtelin ja sitä minä yhä vieläkin petän. Enkä minä enää saata sille sitä milloinkaan tunnustaa. – Minä sanon sen sittenkin. – Ei, ei! En minä nyt voi - en nyt vielä. (Putoo itkien penkille pöydän yli) 2. kuvaelma (Kalamajan edustalla. Anja istuu saunan kynnyksellä, onnekas hymy. Esirippu ylos) ANJA (sanoo sisälle saunaan) Kuulehan Shemeikka, käyn lasta katsomassa, kohta tulen. SHEMEIKKA (sisältä saunasta) Käy, käy. ANJA (nousee, käy pihan yli, seisahtuu äkkiä) Mutta kuka on avannut tuvan oven! (Lyö kädet yhteen kun näkee Marjan tulevan ulos tuvasta)   Marja, sinä tulit! Mistä tiesit tänne tulla? Shemeikastako neuvoivat? (Marja puistaa paataan, Anja heti jatkaen)   Ylen oli paha mieleni, kun en päässyt. Eihän Shemeikka päästänyt. Tahtoi itse pitää lapsensa - ja minutkin. On oltu täällä koko kesä, (ornellisena) Marja, koko kesä. MARJA (Ivallisestí)) Eikö se nyt tuonutkaan itselleen uutta tänä kesänä? ANJA Eihän se onneton. Voi kurjanti kävi Shemeikan. On niita ilkeita fhmisia. Se talvellinen venakko kun hylkäsi Shemeikan. Ensin nylki hänet puhtaaksi paitaa myöten, miesparan, ei jättänyt sen vertaa, millä olisi saanut tuomiset meille tytöille, ei solkea, ei nauhanpääta. Kovin kävi se sydämelleen Shemeikan. Rakas näkyi olleen hänelle Seraflina. Kovin oli panoillaan sütakin, etta sina menit, Marja. Lähti jo kotrain kera jälkeesi, vaikkei enää tavoittanut. (Marjalla voittoisa ilme, sitten kohottaa olkapäitään ja katsoo tupaan pain. Sydämellisesti) Ja kovin on herttainen lapsesi. Isänsä mielikki, sylissään kantelee, sille sopertelee. Menenkö heti sanomaan Shemeikalle, että olet tullut? MARJA En mina bäntä tahdo nähda. ANJA Etkö, mikset? MARJA Lähden heti paikalla. ANJA Lähdetkö, minkätähden? (Herttaisesti) Ethän mene minun tähteni? Saat hanet minulta. Elä mene, ota hänet. Minä lapsesi kanssa saunassa asun ja teitä palvelen. Vaan menen minä kokonaankin pois, jos tahdot. MARJA Saat veikkonen hänet pitään. Lähden heti, minulla on tuolla toinen, joka odottaa. ANJA Olet yhä yhtä sydämikkö? MARJA Olen. ANJA Vihaat häntä yhä? MARJA Vihaan. ANJA Ethän - en usko - et voi... (Shemeikka astuu saunasta. Oven suussa hämmästyy - iloinen, hymähtelevä ilme) SHEMEIKKA Marja! Tulit sentään! (Levittää sylinsa. Marja totinen. Juha rannasta päin näyttämölle. Epävarmasti Juhaan katsoen)   Hei, ka on vierahia, kaukaisia vierahia. Terveheksenne! Tännekö heillä matka vai vieläkö edemmäksi? MARJA Minä tulin – me tulimme ottamaan poikaa. SHEMEIKKA Ottamaan - isäntäkin? JUHA Tulin. SHEMEIKKA Eikö siis tullutkaan jäädäkseen Marja? (Shemeikka hämmentyy, seisoo ovessa, nünkuin naurun kutkuttamana)   Tietääkö isäntä? MARJA (nopeasti, kuin torjuen) Tietäa. (Shemeikalta levähtää leveä nauru, vastustamaton, hillitön, hampaita välkyttävä, päätä keikuttava, pidätetty purskahteleva, muuttuu käsiä pieksättäväksi hohotukseksi) JUHA (silmissä verettyvä, liikkumaton tuijotus) Mitä sinä naurat? (Askel eteenpäin) Mitä sinä naurat? SHEMEIKKA Lähdetty kahteen pekkaan - ota veikkonen omasi, äijäpaha! Hohohoo! (Anja nykäisee varottaen hihasta. Shemeikka kääntyy ja aikoo lähteä yhä nauraen) ANJA (parkaisten) Varo Shemeikka! (Juha on silmänkäänteessä tarttunut vieressä seisovaan rahün. Karkaa kuin ärsytetty karhu Shemeikkaa vastaan. Shemeikka pyörähtää päin, koettaa kädellään torjua ja vartaloaan taivuttaen suojata päätään. Isku sattuu ojennettuun käteen ja käsi rempsähtää poikki. Shemeikka kaatuu, karkaa ylös, peräytyy saunaa kohti, nostaen jalkansa unden iskun eteen. Juha lyö jalan poikki. Shemeikka kaatuu toisen kerran. Anja vaipuu vaikeroiden, poikkiteloin saunan kynnykselle. Shemeikka retkottaa avutonna lattialla, silmät kiinni, vümeistä iskua odottaen. Vaan Juha ei iske -vetää henkeänsa) SHEMEIKKA Ka tapa, tapa sitten. JUHA Ennätän minä vielä, ennätän minä. Irvistä, susi, ikeniäsi, irvistä vielä vähän! Naura, ka, et enää naurakaan. (Anja on noussut, käy Shemeikan luo. Juha ottaa hänet takakäteen ja sysää hänet takaisin. Shemeikalle)   Ei luultu Juhan mitään mahtavan, kenkkajalan, vääräsäären – uskalsit, hävytön, tulla keskellä päivää pihakarsinasta ottamaan. Siinä nyt olet Karjalan komea – kierrä nyt käte hänen kaulaansa – juokse, ka, ota se vielä kerran. (Juha heiluttaa kirvestä, jonka on pihan nurkasta löytänyt) ANJA (keikkuen Juhan kainaloon) Elä hyvä mies, elä tapa, mitä pahaa hän on sinulle tehnyt? JUHA Ryösti minulta ainoani. SHEMEIKKA (kohottaen yhtäkkiä päätään, ponnistaen Terveen - oikean - kätensä varaan) Ryöstinkö? JUHA Ryöstit. SHEMEIKKA En minä ryöstänyt. JUHA Ryöstit, väkisin veit. SHEMEIKKA En minä hänta vienyt, itse rannassa syliini syöksi. (Juha kohottaa uudelleen kirveensä, mutta Anja heittäytyy Shemeikan suojaksi) ANJA Omasta halustaanhan Marja lähti! Shemeikkaa rakasti. Sinua inhosi ja vihasi, itse sanoi. Sinua vihasi ja sinua kuolevaksikin toivoi. JUHA (tyrmistyneenä) Kuolevaksi - minua – toivoiko - kuolevaksi. SHEMEIKKA (irvistäen tuskassa) Ei sanonut ketään halanneensa kuin minua. (Pyörtyy) ANJA (koettaen häntä nostaa, itkien) Minulta ainoani rammaksi ruhjoit - salamurhaaja! JUHA (kuin tuskallisessa haaveessa Marjalle, joka miltei liikkumattomana on kaikkea seurannut) Marja! MARJA (melkein kuulumatta, epätoivoissaan) Anna minulle anteeksi, jos saatat? JUHA (eteensä tuijottaen) Sinua ei vietykään väkisin. MARJA (hiljaa liikkumattomana) Ei. JUHA Ei tehty väkivaltaa? MARJA Ei. JUHA Menit mielelläsi. (Marja ei vastaa; päätään nyykyttäen)   Minua kuolevaksi toivoit. (Heittää kirveen, lähtee menemään) MARJA (hätäisesti) En, en Juha, minne lähdet? /Juha sysää Marjan tieltä pois, viittaa kädellään, kun ei siitä parane) JUHA Hyvästi, koskea kohti minä lähden. Ei tule enää ehyttä elämästä. (Lähtee nopeasti) MARJA (Marja ojentaa käsiään hänen peräänsä, huutaen epätoivossa) Juha! (Tahtoo mennä jälkeen, vaan voimat pettävät ja hän vaipuu penkille hervotonna. Anja yhä itkee)

ACTO 1   Escena Primera (El telón se alza lentamente) JUHA (De pie, solo, revisando la red) ¡Que me diga eso! «Viejo jorobado, mandíbula torcida, pierna torcida». Ya sé que soy viejo y nunca he sido apuesto, pero que me diga eso... Cuando alguna vez, por casualidad, me decía una palabra hiriente, se arrepentía y, al instante, se disculpaba ¡ahora, ni siquiera eso! (Conmovido por sus recuerdos)   Parece que fue ayer cuando, allá arriba, despejaba la ladera del monte para sembrar. La reconocía desde muy lejos... Venía cantando y su canto resonaba por doquier. Entonces la alzaba con mis brazos y ella me abrazaba con fuerza. Ahora, ya no se molesta ni en venir, ¿qué le importa si me muero de hambre? ¡Por ahí llega! MARJA (Sale del establo con un cubo de leche en la mano y se detiene al ver a Juha. Él intenta acercarse, pero ella se aparta) Así son las cosas ahora, y nada las va a cambiar. No puedo ser diferente de lo que soy... No puedo ceder aunque venga a suplicarme como un perro llorón. (Shemeikka aparece detrás de Marja) SHEMEIKKA ¡Oye! ¿Sería posible conseguir alojamiento para una noche y una sauna bien caliente? Es todo que necesita un viajero cansado. (Marja se sobresalta y pone una expresión de alegría al ver a Shemeikka) MARJA Es posible... ¿de dónde vienes? SHEMEIKKA ¿Y si te cuento todo lo que he visto viajando por el país, de un lugar a otro: Kemi, Turku, Sunkku, Tornio? MARJA ¡Viajero, bienvenido a nuestra casa y a nuestra sauna!... (Marja abre la puerta y Shemeikka entra. Ella, con una sonrisa radiante, cruza rápidamente el patio hacia la sauna. Juha y dos alquitraneros llegan desde fuera) PRIMER ALQUITRANERO Escuchad. Son ellos y los tenemos donde queríamos. SEGUNDO ALQUITRANERO Llevan buenos abrigos de piel de oso y carteras repletas de oro. PRIMER ALQUITRANERO Sólo son tres y nosotros somos el doble. JUHA (En voz baja) Dejadlos en paz, no vale la pena pelear, en invierno podéis ir a donde queráis... SEGUNDO ALQUITRANERO Allá abajo, en la orilla, cuentan su oro... (Marja sale a escuchar, se entretiene cerca de la sauna) PRIMER ALQUITRANERO Son poca cosa para nosotros. Algún día deberíamos asaltarlos. JUHA ¿Cuántas veces lo has hecho? PRIMER ALQUITRANERO Ni una sola vez, no como ellos... Fueron a Repovaara, tomaron lo que quisieron y se marcharon. Sólo dejaron una reseca piel de ardilla. SEGUNDO ALQUITRANERO Kianta fue incendiada y saqueada... no quedó nada. MARJA Uno de ellos ha pedido alojamiento y sauna. JUHA ¿Se lo has dado? MARJA ¡Sí! ¿Desde cuándo nos hemos negado? También me pidió comprar grano. SEGUNDO ALQUITRANERO ¿Cuál de ellos? ¿El corpulento y de piel oscura? MARJA Sí, ese. SEGUNDO ALQUITRANERO ¿Con barba tan negra? MARJA Sí, tal vez... no me he fijado bien... PRIMER ALQUITRANERO (A Juha) ¡Esta es nuestra oportunidad, Juha! Dice que ha venido a negociar, que quiere comerciar con nosotros, pero que el año que viene volverá para robarnos. JUHA No creo que hayan venido a hacernos daño, pero si lo hacen, no seré yo quien empiece. Escucha: lo que hagas cuando viajas no me importa, pero aquí, en mi tierra, jamás robarás ni matarás. PRIMER ALQUITRANERO ¿Quién lo sabría? ¿Quién se daría cuenta? JUHA (con seguridad) ¡Yo me daría cuenta, eso es seguro! (Marja le dirige una mirada de agradecimiento) SEGUNDO ALQUITRANERO ¡Qué mala suerte! Ahora se nos escaparán... Deberíamos haberlos atado y tirarlos como sacos a las barcas, para que bajaran a la deriva por los rápidos... (Al otro)   ¡Vamos! MARJA ¡Ve y asegúrate de que no les pase nada! JUHA No lo creo... probablemente se habrán ido. MARJA Pero aun así, el de la cabaña sigue ahí... JUHA ¡Pareces preocupada... me lo pides amablemente! MARJA ¡Lo pido tan amablemente como tú quieras! (Aparece Shemeikka)   ¡Ahí viene! SHEMEIKKA ¡Vaya, aquí está el anfitrión! ¡Saludos a todos! ¡A todos! ¿Tienes centeno a la venta? JUHA Dime cuánto necesitas... SHEMEIKKA ¿Podrías llenarme estos sacos? (Arroja un montón de sacos frente a Juha) JUHA ¿Cuántos hay? SHEMEIKKA (mirando a Marja) Estos de ahí; échales un vistazo. JUHA Supongo que los querrás rápido, ¿no? SHEMEIKKA (sin dejar de mirar a Marja) Sí, así es. JUHA Está bien... (Coge los sacos y se dirige al granero) SHEMEIKKA ¿Quién eres? ¿Una criada? MARJA ¿Eso es lo que piensas? SHEMEIKKA ¿Quizás su hija o tal vez su nuera? MARJA O la media naranja de Juha... SHEMEIKKA ¿Suya? MARJA Sí, soy suya. SHEMEIKKA (Con tono burlón) Tu esposo... MARJA Sí. SHEMEIKKA ¿Tu marido? MARJA Sí, mi marido. ¿Qué tiene de extraño? SHEMEIKKA ¡Dios mío, él es un viejo para ti! ¡Eres demasiado encantadora, para ese viejo torpe y decrépito! Creo que te he visto en alguna parte, pero tenías el cabello suelto, cayendo libremente. MARJA ¿Me viste? ¿Cuándo...? SHEMEIKKA Sí, hace ya casi tres veranos. Estabas en la playa, bañándote, completamente desnuda. Yo pasaba en mi barca... MARJA Entonces ¿eras tú? SHEMEIKKA Y si hubiera podido detenerme, te habría llevado... MARJA ¿Llevado? SHEMEIKKA Llevado. Sí, te habría llevado. Habría desembarcado y te habría tomado con delicadeza en mis brazos, para subirte a la barca. MARJA ¿Así de fácil? No eres más que un fanfarrón... SHEMEIKKA ¿Veo que no sabes quién soy? MARÍA Nunca te he visto por aquí. SHEMEIKKA Seguramente has oído hablar de mí: Shemeikka de Uhtua. MARÍA ¡Shemeikka de Uhtua, la famosa Carelia! SHEMEIKKA ¡Eso es! JUHA (desde el granero) ¡Eh, ven a ayudarme a atar los sacos! SHEMEIKKA ¡Ese viejo grita demasiado! MARJA (sola) Torpe, tal vez. Pero sin ese viejo torpe y decrépito, ahora estarías nadando en los rápidos. ¡Qué desperdicio haber calentado la sauna! Me iba a llevar... ¡así, sin más! Pero no fue capaz ni de detener la barca. (Juha y Shemeikka salen del granero con los sacos al hombro y los dejan junto a la pared) SHEMEIKKA (Abriendo su bolso saca un vaso y una botella de vino) ¿Quizás os gustaría probarlo? No es gran cosa, lo sé, pero menos es nada. JUHA ¿Qué es? ¿Vodka? SHEMEIKKA Podría ser...  o algo similar. (Le ofrece el vaso a Juha) JUHA Está muy bueno. SHEMEIKKA (A Marja) ¿No quieres un sorbito? No tengo mucho más que ofrecer. (Le ofrece un vaso a Marja) MARJA Sí, está muy bueno. Muchas gracias. SHEMEIKKA (a Juha) ¡Tienes una mujer magnífica! Se mueve tan ligera como una potranca en el prado. JUHA Así es, así es. SHEMEIKKA Parece muy amable... JUHA Es encantadora, me parece maravillosa. ¿Y la tuya? ¿La has dejado en casa? SHEMEIKKA He tenido suerte y no he tenido que casarme. Pero si esa chica fuera la mía, la vestiría de seda. (Entusiasmado)   ¡Veamos si este chal le sienta bien! JUHA (complacida) ¡Está bien! (Shemeikka saca de su zurrón varios pañuelos de seda)   ¡Veamos, veamos! MARJA (extendiendo los pañuelos, temblando) Pero... ¡deben de costar una fortuna! JUHA Sí, pero... ¡no pienses lo que cuestan! SHEMEIKKA Te hará lucir espléndida. MARJA (a Juha, mirando a Shemeikka) ¿Me los vas a regalar? SHEMEIKKA ¡Sí, te lo da de todo corazón! MARJA ¿Me lo pongo así... o... SHEMEIKKA ¡Al cuello! (Shemeikka toma el pañuelo de manos de Marja, se lo coloca sobre los hombros y lo acomoda por detrás)   Así no se moverá... (La hace girar y la empuja hacia Juha)   ¡He aquí a tu esposa, como debe ser! JUHA ¡Desde luego! (Ríe y hace girar a Marja) SHEMEIKKA Creo que todavía le falta un broche... JUHA ¿También tienes broches? ¡Muéstranos! MARJA Ya tengo uno grande, de latón. SHEMEIKKA El latón es para prendas de lino; el oro es mejor para las de seda. MARJA ¿Oro, dices? (Shemeikka mete la mano en el zurrón y extrae un envoltorio de seda atado con muchas cuerdas, en las que se aprecian destellos de plata y oro. Finalmente, saca un broche que Marja contempla sin aliento) SHEMEIKKA Mira... es perfecto para ti. MARJA ¡Oro! El oro es demasiado elegante para mí... SHEMEIKKA ¡Vamos, tómalo! MARJA Pero debe ser muy caro para nosotros. JUHA ¿Qué más da si cuesta lo que un caballo? (Va hacia el granero) MARJA ¡Déjame ver! (Le toma el broche y se lo prueba sobre el cuello de su vestido) SHEMEIKKA Quizás sea mejor que te lo prenda...; En mi tierra es costumbre que quien regala un broche, debe también prenderlo. MARJA ¿Un regalo para mí?... No puedo aceptarlo de un desconocido. (Shemeikka ayuda a prender el broche en el pecho de Marja que se ve invadida de sentimientos contradictorios, mezcla de deleite, timidez, placer y vergüenza) MARJA ¡Oh, es precioso, realmente precioso! SHEMEIKKA (imitando a Juha, en tono burlón) Claro que sí, sin duda. En mi tierra tenemos otra costumbre más... MARJA ¿Y cuál es? SHEMEIKKA (la abraza por detrás y acerca mucho su rostro) Todos los regalos se agradecen con un beso. MARJA (susurrando) ¡Ahí viene! SHEMEIKKA (empuja a Marja hacia Juha) ¡Ahí la tienes, toda vestida de seda! Dime, ¿qué te parece tu pequeña? JUHA ¡Bueno, bueno, sí, está preciosa! (Juha le ofrece unas monedas de plata)   Está realmente hermosa. Pon el precio que quieras... (Shemeikka toma la moneda más pequeña)   ¿Nada más?... ¿Por qué tan barato? SHEMEIKKA Para que me des un regalo a cambio, un recuerdo. (Mira a Marja) MARJA (hablando para sí) Tal vez ya se lo haya dado... JUHA (con entusiasmo) ¡Pues nunca hemos visto a nadie como tú! Eres bien parecido y de buenos modales. Fuerte y erguido como un pino; tienes las piernas rectas como las de un alce. Una vez me atacó un oso, y por eso cojeo. ¡Marja, prepárale algo rico de comer! Saca lo mejor que tengamos para nuestro invitado. ¡Y asegúrate que la sauna esté caliente! Sé bienvenido a nuestra mesa... podrás dormir aquí. ¡Vamos, pasa ya! (Shemeikka cruza primero el umbral. Juha se detiene y se vuelve para dejar pasar Marja. La mira sonriente y satisfecho) MARJA (con frialdad) ¿Qué quieres? JUHA No... nada, nada. MARJA (con ira) Entonces... pasa tú primero. (Ella se da la vuelta y se dirige a la sauna. Juha la mira con expresión triste y desconcertada) (El telón cae lentamente) Escena Segunda (El mismo patio, de día. Shemeikka está sentado en el umbral del granero, con las manos en la nuca) SHEMEIKKA ¡Un regalo tan caro, y todo para nada! Quizás la trampa era demasiado evidente y el cebo demasiado exquisito para gustos pueblerinos. (Se oye a Marja cantar fuera de escena)   En su canto me dice lo que callan sus palabras. Cuando le puse el pañuelo, no puso objeción alguna. Si me lo propusiera, podría ser mía. (Aparece Marja con un cubo de leche)   Tiene la figura de una joven boyarda... ¡Eh! ¡Buenos días! MARJA (Marja, vestida de domingo, con el chal y el broche, contempla a Shemeikka) ¡Buenos días! SHEMEIKKA ¿Sigue Juha durmiendo? MARJA Se ha marchado. al otro lado del lago, a buscar a su madre. SHEMEIKKA Parece que no te llevas muy bien con ella... MARJA Siempre sermoneando y lanzando reproches... Ya estoy acostumbrada. (Marja toma una taza de la mesa y la llena)   ¡Sírvete tú mismo! (Shemeikka sonríe)   ¿Qué sucede? ¿No te gusta nuestra comida? SHEMEIKKA Allí, en mi tierra, la anfitriona sirve a cada invitado... (Marja le sirve)   Luego espera hasta que el invitado bebe el vaso hasta la última gota. MARJA ¿Es que todo aquí debe ser igual que allá? (Sonriendo, sostiene la jarra) SHEMEIKKA Todo. (Tras un trago)   En Carelia existe otra vieja costumbre, la mejor de todas... La anfitriona le limpia la barba al invitado hasta que no queda nada de espuma. (Marja ríe y le limpia rápidamente la barba. Shemeikka la toma por el delantal y, levantándole la barbilla, le da un largo beso en la boca) MARJA No.... no, por favor, no hagas eso. (Se marcha) SHEMEIKKA (Solo) Parece que me he precipitado... ¿Cuál será la mejor manera de atacarla? ¿Qué canción debería cantar para que me desee? A algunos pájaros les gusta las canciones de tristes; y otros acuden en bandada al oír una melodía alegre. (Marja está sentada en el umbral del granero)   Cuéntame tus penas. Me quedaré todo el día escuchándote. MARJA ¿Contar mis penas? Pero... si no tengo nada que contar. SHEMEIKKA ¡Seguro que eres feliz junto a un viejo tullido y huraño! MARJA No podría desear un hombre mejor, no he conocido a nadie superior a él. SHEMEIKKA ¡Vamos juntos a divertirnos a Carelia! MARJA Pero... ¿qué haría yo allí? SHEMEIKKA Allí te bañarías en oro, allí nadarías entre sedas. Mi casa es muy antigua y hermosa. (Con voz dulce)   Mi anciana madre también vive allí... ¡Ven conmigo! Cruzaremos los rápidos y luego navegaremos por un lago más tranquilo. MARJA ¿En qué me convertiría allí? SHEMEIKKA (con vehemencia) ¿Y aquí? ¿En qué te estás convirtiendo? Tal vez aguantes un tiempo, pero sé que tus labios dejarán pronto de sonreír. Aquí la vida te deforma poco a poco; hace que camines arrastrando los pies, a pesar de esas piernas tan bonitas y ágiles. MARJA ¡Deja de hablar; ya he oído bastante! SHEMEIKKA ¿Por qué has de arruinar tu vida? ¿Por un tullido, patizambo y contrahecho? MARJA (casi gritando) ¡Basta ya, no quiero oír ni una palabra más! SHEMEIKKA Una mujer tan bella como tú... ¡Estaría a tu lado, tocándote, acariciándote... MARJA ¡Jamás dejaría que me tocaras! Y no es asunto tuyo ni de nadie con quién duermo. ¡Deja de hablar, basta ya! ¿A qué viene todo este disparate? SHEMEIKKA Porque sé que ahora eres mía... MARJA ¿Y por qué soy tuya ahora? SHEMEIKKA Es sencillo: ¡simplemente porque te quiero! MARJA ¿Porque me quieres? SHEMEIKKA Y aún hay otra razón: tú misma lo deseas. (Sujeta a Marja fuertemente de la mano) MARJA ¡Basta, Shemeikka, basta! SHEMEIKKA ¿Vendrás? (Marja intenta zafarse, pero es en vano. Shemeikka sólo la suelta cuando él quiere. Marja se deja caer sobre la piedra, como si fuera a desmayarse) MARJA (susurrando, expresión de impotencia) Pero le pertenezco a Juha... SHEMEIKKA ¡A Juha no! ¡Ya no eres de Juha! ¡Ahora me perteneces a mí! MARJA ¿Cómo es que te pertenezco? SHEMEIKKA Me perteneces porque sólo piensas en mí, y en él, nada en absoluto. Porque vivimos y respiramos al unísono, No te lo pido, te tomo sin preguntarte... Si no vienes por tu propia voluntad, te llevaré a rastras, pues me perteneces. Soñabas conmigo y deseabas que viniera. Has estado pendiente de mí día y tarde, y por las noches, has deseado tenerme. ¡Ven ahora, ven conmigo! MARJA No puedo. SHEMEIKKA ¡Vamos, vete ahora mismo! MARJA No me atrevo a irme. SHEMEIKKA (con pasión) Te vi en el agua, vi tu cuerpo desnudo y húmedo... (Marja reúne fuerzas y empuja a Shemeikka, haciéndolo caer. Ella desaparece hacia el granero) SHEMEIKKA ¡Ah! (Se levanta, coge el morral, se lo echa al hombro y se marcha a grandes zancadas y con ira) MARJA (observa cómo él se aleja) ¡Ay, qué he hecho! El hombre con el que sueña toda muchacha... Me ha regalado seda, hebillas brillantes... Dice que me quiere y que me vaya con él... ¡Y lo he rechazado! Se ha marchado... ¡Y quién sabe si volverá! (Al volverse, se topa con su suegra. Permanecen frente a frente, en silencio) LA SUEGRA ¿Quién es ése que acaba de marcharse? (Marja no responde y retrocede un paso)   Ni una palabra de cortesía, ni el saludo habitual. (Marja no responde)   Como siempre, nada está listo cuando llego. MARJA (En silencio) Por favor, no empiece ahora; no discutamos. LA SUEGRA Diré lo que deba decir, y tú tienes que escuchar. MARJA Será mejor, entonces, que me vaya... LA SUEGRA Vete... ¡No sé ni para qué he venido! MARJA ¡Ese hombre quería que me fuera con él! LA SUEGRA ¡Otra vez mintiendo! Ningún hombre te querría... Con una madre como la tuya, nadie se... MARJA ¡No te atrevas a hablar mal de ella! SUEGRA Pues lo haré; te diré qué clase de perdida es. Tú, que me arrebataste todo lo bueno que tenía. ¿Quién iba a querer a alguien como tú? MARJA (con alegría) ¡Shemeikka de Uhtua! (Corre hacia la orilla y choca con Juha) JUHA ¿Qué pasa, Marja? ¿Adónde vas? MARJA ¡Lejos de ella! JUHA ¡Marja, Marja! (A su madre)   ¿Es que nunca puedes venir sin pelear? SUEGRA ¡Le he dicho lo que yo y todos, pensamos! ¡Y no me arrepiento en absoluto! (Se oyen sollozos) JUHA ¿Quién está llorando? ¿Marja? (A Kaisa, que se acerca)   ¿Por qué lloras? KAISA ¡Ay, cómo se lo llevó aquel hombre! JUHA ¿Qué estás diciendo? KAISA Así, de repente.... muy rápido. La ha obligado a bajar los rápidos con él. SUEGRA ¡Eso es lo que ella quería! (Juha corre hacia su madre)   ¡Eso es lo que ella quería! JUHA ¡No, no, mi Marja no! KAISA ¿Por qué se ha ido? ¿Por qué? (Cae el telón)     ACTO  SEGUNDO   Escena Primera (A la puerta de la cabaña de Shemeikka) MARJA (contemplando el lago) Aún no lo veo, pero mañana vendrá. ¡Esperaría mucho más, uno o dos años, pero seguro que vendrá mañana! No me habría dejado aquí, para siempre, sola, sin volver a buscarme. Pastorearía su ganado, incluso eso haría por él. Él talaría el bosque de los alrededores... ¡Pero no! Esa es una tarea que Shemeikka jamás haría, ¡trabajar todo el día entre la maleza! Conoce los secretos del bosque y de los pueblos. Lo sabe todo. ¡Qué apuesto se veía en los rápidos! Radiante y resplandeciente, fuerte y erguido. Aquí me trajo, entre sus brazos. ¿Fue verdad o estaba soñando? ¿Es él a quien yo...   ¿Quieres abrazarme y amarme? ¡Ojalá me llevara consigo! Al fin y al cabo, ¿qué soy yo? Poca cosa: sin nombre, sin familia. Cuando me vio por primera vez, supe que me llevaría con él. ¡Seguro que es el más apuesto de Karelia! Quizás algún día vayamos a su hogar, y puede que incluso yo le agrade a su madre... ¿Dónde, oh, dónde está? ¡No viene! Pero, aunque todo terminara aquí, he vivido todo lo que alguna vez soñé. (Recordando)   «¿Eres toda mía?», «¿Esto te gusta?» Preguntaba, aunque ya lo sabía. «¡No mires hacia dónde vamos!» Luego me llevó a tierra firme. ¿Dónde habrá ido ahora? Han pasado ya casi tres semanas. Bueno, tal vez algo lo retuvo. Él no me abandonará. ¿Y si los rápidos volcaron su barca? ¿Por qué fue solo? ¿Por qué me dejó aquí? ¿Será difícil lograr que me acepten? ¿Quizás se oponen? Tal vez esté preparando la boda. ¿Quizás lo presioné demasiado? ¿Quién es realmente? No sé nada de él. Simplemente llegó y, cuando se marchó, fui con él... No, no, él es el bueno. Yo no soy digna, lo sé. Yo soy mala... él no... ¡no! (Llega un pescador; Marja se sobresalta)   ¿Quién eres? Nunca te he visto antes... KALAMATTI Sólo vine a ver si mi cabaña de invierno está bien. MARJA ¿Esto es tuyo? ¿Vives todo el invierno aquí? KALAMATTI Sí, hace tiempo construí esta cabaña. MARJA ¿No vives aquí en verano? KALAMATTI No, en verano no. Es cuando pesco y cazo, ¿Aquí no podría? MARJA Entonces, ¿por qué has venido? KALAMATTI Quiero construir un barco de pesca. MARJA ¿Aquí? KALAMATTI Saquearon y quemaron mi casa, y luego me obligaron a venir aquí con ellos. MARJA ¿Quienes? KALAMATTI El patriarca de los Shemeikka y sus hombres. MARJA ¿Sabes cómo volver a tu casa? KALAMATTI Sí, creo que recuerdo el camino de regreso. MARJA ¿Cómo es la casa de Shemeikka? KALAMATTI Es el pueblo más grande que jamás hayas visto, y su casa es la más bella. ¡La granja de los Shemeikka! Viven del comercio y del robo, utilizando todos los medios posibles. Cuando están de viaje, la madre se ocupa de la casa. Es una buena mujer... Será igual de buena contigo, así que no le tengas miedo. (El pescador camina lentamente detrás de la cabaña. Desde la orilla se escuchan alegres risas) ANJA, PRIMERA Y SEGUNDA MUCHACHA ¡Ahí está! (Acercándose)   ¿Eres tú la chica nueva? MARJA ¿Y vosotras quiénes sois? PRIMERA MUCHACHA Venimos de parte de Shemeikka. SEGUNDA MUCHACHA Nos envió a echar un vistazo. MARJA Todos dicen que Shemeikka ha traído una chica nueva y que, por fin, la casa tendrá una verdadera dueña. ¿Así que has sido tú quien lo ha atrapado? MARJA No estoy muy segura de eso; diría que lleva fuera demasiado tiempo. ANJA, PRIMERA Y SEGUNDA MUCHACHA Regresará pronto. PRIMERA MUCHACHA Solo ha ido a otro pueblo. ANJA Y nosotras estamos aquí esperando. Su madre nos envió. ANJA, PRIMERA Y SEGUNDA MUCHACHA ¿Cómo te llamas? ¿Te obligó a venir o viniste con él por tu propia voluntad? ANJA No estás nada mal... Teníamos mucha curiosidad por conocerte. MARJA ¿Sois las criadas de Shemeikka? (Las tres se miran y  estallan en carcajadas) PRIMERA CHICA ¡Cuéntaselo, Anja! ANJA Bueno..., PRIMERA, SEGUNDA MUCHACHA Pero no siempre ha sido así. ANJA (amablemente) ¡Ay, cuánto deseábamos que trajera una esposa! Dinos, ¿quién eres? ¿Cómo debemos llamarte? MARJA Marja... es un nombre sencillo. ANJA ¡Oh, Marja! Es un nombre muy bonito. Tus ojos son nobles y sinceros. Eres esbelta y bastante alta también. Tal como le gustan a nuestro Shemeikka. PRIMERA, SEGUNDA MUCHACHA (a Anja) Anja, deja que hable ella ahora, cállate... MARJA ¿Qué queréis saber? ANJA ¿Cómo es tu familia? MARJA Ya no tengo familia. ANJA ¡Oh! ¿Eres huérfana? ¿Dónde está tu casa? MARJA Una vez tuve una... ANJA ¿Era grande la casa de tu familia? ¿Cómo pudiste dejarla? ¿Cómo se llaman tus padres? PRIMERA, SEGUNDA MUCHACHA ¿Cómo lo va a saber? ¡Es huérfana! ANJA ¿Tienes hermanos? MARJA Hermanos no, pero me casé con un hombre mayor... tanto como mi padre. SEGUNDA MUCHACHA ¿Eres viuda entonces? MARJA No. (Las chicas se tensan) PRIMERA CHICA ¿Está vivo? MARJA Sí, vive. (Las chicas permanecen inmóviles) ANJA (casi con pesar) Entonces no ha traído una esposa, como esperábamos. Sólo es una chica para el verano. ¡Ay, ay! SEGUNDA CHICA El sacerdote no los casará si tiene marido. ANJA, PRIMERA Y SEGUNDA MUCHACHA ¡Jamás, jamás! ANJA Igual que a nosotras, Shemeikka nos trajo aquí y nos amó; luego nos envió con su madre para trabajar. Tu suerte será la misma... MARJA (corrigiéndola con orgullo) Ese es un sitio al que nunca iré. PRIMERA, SEGUNDA MUCHACHA ¿Que no irás? ANJA Sí, sí que irás; no hay otro lugar donde puedas ir. (Se oye chapoteo de remos y voces desde el lago. Las muchachas miran y escuchan con inquietud) ANJA ¡Shemeikka y los demás ya llegan! SEGUNDA MUCHACHA ¡Deprisa, o tendremos que defendernos de todos ellos! ¡Dejad ahí la comida! (Dejan sus cestas y corren detrás de la cabaña) SHEMEIKKA ¡Eh, Marja, eh! ¿Dónde está mi chica guapa? (Entra en escena tambaleándose, con la mirada vidriosa)   Vaya, vaya... (A Marja, que ha permanecido inmóvil en su sitio)   ¿No te alegras de verme? ¿Qué cestos son esos? MARJA Ya los conoces. Algunas de tus chicas vinieron y los dejaron ahí. (Intenta marcharse pero Shemeikka la agarra por los hombros y se lo impide. Los jóvenes están alrededor. Marja forcejea en vano para liberarse) SHEMEIKKA (riendo) ¡Levantadla, muchachos, alzad a mi nueva chica del verano! LOS HOMBRES ¡Te enseñaremos cómo damos la bienvenida a las chicas guapas! (Agarran a Marja y la lanzan al aire. Ella intenta correr hacia algún lado. Shemeikka corre tras ella y la agarra del brazo) SHEMEIKKA Marja, ¿por qué te vas? Pasémoslo bien, por una vez. (Fingiendo estar triste)   ¿Me has echado de menos? MARJA Ni se te ocurra acercarte a mí. SHEMEIKKA No he podido llegar antes. ¿Está caliente la sauna? MARJA La he calentado todas las noches desde que te fuiste y me dejaste. SHEMEIKKA Bueno, ya te dije que tenía mucho trabajo. No le des más vueltas. Vamos, ¿dónde está la comida? Prepara algo mientras estamos en la sauna. MARJA (con dureza) Prepáratela tú, si quieres. SHEMEIKKA (imperativo, como si hablara a una esclava) ¡Eso te corresponde a ti! (Los hombres van a la sauna. Marja abre obedientemente los fardos y lleva la comida a la cabaña. Al salir, mira hacia el lago y ve al pescador acercarse con sus aparejos) MARJA Sabías que tenía una novia nueva cada verano, pero nunca me dijiste nada. KALAMATTI ¡Nunca preguntaste!   MARJA ¿Cómo adivinar lo que debía preguntar? Tienes que llevarme lejos de aquí... (Agitada)   ¡Llévame contigo cuando te vayas, lejos, muy lejos! KALAMATTI No quiero tener problemas... No, con un hombre como él. Procura complacerlo y todo te irá bien. Así es como lo lograron las otras. MARJA ¡Pero yo no soy como ellas! SHEMEIKKA (desde la sauna) ¡Marja! MARJA Me llama... SHEMEIKKA ¡Marja, oye, Marja! ¿Dónde estás? ¡Ven a ayudarnos en la sauna, Marja! (Sale de la sauna al patio, con voz dulce y seductora)   ¿Por qué tardas tanto? ¡Vamos, ven! (Shemeikka intenta acercarse a ella) MARJA (Impaciente) ¡No vuelvas a tocarme! (Shemeikka intenta acercarse de nuevo, pero Marja lo empuja y él se tambalea) SHEMEIKKA (Enojado) ¿Y ahora qué? ¿Qué diablos te sucede? MARJA ¡Déjame en paz! Cada verano has traído a una chica nueva... SHEMEIKKA ¿Creías que eras la primera? MARJA El próximo verano tendrás a otra. SHEMEIKKA ¿Crees que serás la última? MARJA ¿Por qué me has traído aquí? SHEMEIKKA ¿Quién te ha traído? ¿No aceptaste mi oferta por propia voluntad? (El brazo de Marja está a punto de romperse; Shemeikka afloja la presión) MARJA (llorando) No tengo a nadie a quien pedir ayuda... SHEMEIKKA Como las demás, vivirás con mi madre; ella te tratará como a una hija. MARJA No pienso ir allí... es donde guardas a todas tus antiguas amantes. SHEMEIKKA ¿Quieres que te lleve de vuelta hoy mismo? MARJA ¿Y llevarle a Juha el hijo que espero? SHEMEIKKA ¿Estás... MARJA ¡Sí! SHEMEIKKA (con indiferencia) Le puedes decir que el niño es suyo. MARJA No puedo hacerle eso... SHEMEIKKA ¡Pues dile entonces que el bebé es mío! Que se lo regalo con mucho gusto. MARJA ¿Cómo puedes dar  a tu propio hijo? SHEMEIKKA (riendo con frialdad) ¿Qué importa uno menos, cuando tengo tantos? No lo echaría de menos ni lo más mínimo. (Cambiando de actitud)   Por favor, no me dejes, Marja. No hay motivo... puedes quedarte, si quieres. No tienes por qué irte. Tal vez, algún día, hasta nos casemos; bueno... quién sabe... El niño podrá correr y jugar con los otros... Seamos amigos, Marja. Eres mucho más hermosa que las otr... MARJA ¡No! Una vez fue suficiente para mí. No cantes la misma canción... matón patizambo. ¡No, mi hijo no será un palurdo pastor! SHEMEIKKA (En tono burlón) Enójate, Marja, enójate un poco más. Enfadada te deseo más que nunca. (Se acerca a ella de nuevo. Llena de rabia, Marja le golpea el pecho con el puño. Shemeikka lanza un grito. Marja se desmaya) Escena Segunda (Cocina de la granja de Shemeikka. Marja está sentada tejiendo un calcetín mientras mece una cuna con el pie. Entra la madre de Shemeikka) LA MADRE Ve a comer algo, Marja, yo lo meceré hasta que se duerma. Sigues estando amargada... ¿Por qué quieres convertir tu corazón en piedra? Por eso llora tu hijo. MARJA No llora por eso. Pobre niño sabe muy bien que su padre se ha ido. LA MADRE Bueno, pronto dejará de llorar. Shemeikka no tardará en llegar... Traerá tesoros, carros cargados de tesoros. Pronto vendrá, lo sé. MARJA Mejor así, mejor si no regresa. LA MADRE ¿De verdad sientes lo que dices? Si no estuvieras casada, serías su preferida, a pesar de tu origen. Al fin y al cabo, debemos recordar quiénes somos; y para Shemeikka, nada que no sea lo mejor le sirve. Ve a comer, querida niña; come bien, pues aquí tu hijo crecerá feliz. (Mirando al niño en la cuna)   ¡Mira, ya no llora! Hola pequeño tesoro, ven con la abuela... De mayor serás el ayudante de papá. (Marja se desploma en el banco y rompe a llorar desconsoladamente)   ¿Otra vez? Basta ya, Marja, ¿por qué lloras? Siempre llorando... es demasiado. No lo soporto. (La Madre se marcha apresuradamente. Marja se calma poco a poco y mira al niño) MARJA Tú no serás otro esclavo más en esta casa. Pase lo que pase, aquí no nos quedaremos. (Empieza a anochecer. Anja entra sigilosamente) ANJA (con dulzura) ¿Por qué estás tan amargada, Marja? MARJA (con amargura) No comprendo como tú no lo estás también, no soy la única a quien él ha abandonado. ANJA ¿Yo, amargada? Si se cansó de mí y fue a buscar algo nuevo, ¿por qué habría de preocuparme? MARJA ¿Cómo puedes quedarte aquí, como un viejo perro doméstico? ANJA Es verdad, lo adoro y espero pacientemente, porque sé que vendrá y me susurrará con dulzura: «Anja, no hay nadie como tú, nadie tan tierna y dulce». MARJA (con amargura) Lo mismo que me dijo a mí, ANJA Te estaba halagando, pero tú sabes tan bien como yo que no era verdad. MARJA ¿Qué más da? A mí no me importa. MUJERES (llamando desde fuera) ¡Anja! ANJA ¡Esperad un poco, enseguida salgo! (Anja sale sigilosamente. Se oyen ladridos de perros desde fuera. Les ordenan que dejen de ladrar. Marja abre un poco la ventana y mira hacia afuera) MARJA ¡Juha! (Cierra la ventana de golpe y se desploma sobre el banco, casi desmayada)   ¡Es Juha! ¿Qué hace aquí? ¡Alguien le habrá dicho dónde estoy! Si nos ve, nos matará a los dos. (Marja toma al bebé con intención de huir, pero se desploma en el banco totalmente agotada. Recuperando un poco de fuerzas, se levanta del banco y vuelve a mirar por la ventana) ANJA (entra corriendo) ¡Era Juha!... ¿Lo has visto? MARJA Sí, lo he visto. ¿Qué busca aquí? ¿Le has dicho que estoy aquí? ANJA No, no se lo hemos dicho. Nadie le dirá nada; además, los vecinos ya han sido advertidos. Creo que ya se marcha. MARJA Si vuelve, dile que este niño... es hijo suyo, que me obligaron a venir... ¡di que él me obligó! ANJA Se ha ido y no creo que vuelva; va camino del hielo. Qué aspecto tan terrible tiene, y qué lástima da. Vagando, buscando, con la mirada perdida. Él te construyó una casa y tú lo dejaste; tuviste el valor de huir y abandonarlo. MARJA ¿Qué fue? ¿Qué fue lo que me llevó a hacerlo? Hubo momentos en que deseaba que muriera, para poder encontrar a otro mejor. ANJA ¡Eras todo en su vida! MARJA Todo... ayúdame, quiero irme de aquí. (Corre hacia la puerta y se topa con la Madre)   ¡Por favor, déjeme irme! LA MADRE ¿Adónde? MARJA Déjeme volver allí... con él. LA MADRE ¿Ahora, en pleno invierno? ¿Con un niño de apenas un mes? Pronto la nieve os tragaría... MARJA Aun así, quiero irme. LA MADRE Lo que dices no tiene ningún sentido. Eres libre de irte y hacer lo que quieras, pero el niño se queda aquí, con nosotros. MARJA ¡Este niño es mi hijo! LA MADRE Y también de Shemeikka. Si vuelves a hablar así, me llevaré al niño y haré que te encierren... (Se oye un ruido que va en aumento de intensidad. Anja, entra corriendo como una flecha) ANJA ¡Ya vienen! Shemeikka, y todos los demás... (La Madre sale rápidamente) (a Marja)   Ya los echaba de menos... Vamos, ponte esos... ¡Date prisa! MARJA ¿Seguro que me pongo estos? ANJA ¡Esos no, que son viejos y están sucios! Todas tenemos algo nuevo y bonito que ponernos para lucir bonitas. (Marja toma al niño en brazos y entra en la otra habitación, riendo con amargura. La multitud entra a empujones por la puerta exterior) SHEMEIKKA ¡Eh! ¿Dónde están las chicas? ¿Y la bebida y los violinistas? (Risas generales y murmullo de conversaciones. La Madre entra apresuradamente con cuatro muchachas que, con alegría, sirven bebidas) LOS HOMBRES ¡Eh! ¿Dónde están los violinistas? (Aparecen los violinistas) SHEMEIKKA (levantando su copa) ¡Oíd, muchachos, brindemos! ¡Divirtámonos con nuestras chicas! (Los violinistas afinan sus violines y comienza el baile. Risas y bullicio. Al principio, Shemeikka no participa, pero, de repente, salta al centro de la pista con Serafina y comienzan un baile desenfrenado mientras los demás los observan) MUJERES, HOMBRES ¡Ha traído una chica que sabe bailar! Y, además, es esbelta y bella. Forman una pareja realmente hermosa. ¡Mira como giran y bailan! Debe de haberla traído de muy lejos; su ropa es distinta y muy bonita. (Marja ha entrado sigilosamente)   ¡Ahora tiene una chica guapa que realmente sabe bailar, hey, hey, hey!... (El baile se interrumpe de repente cuando Shemeikka agarra a su chica por los sobacos, la levanta y la hace girar. Luego, él va a un lado para refrescarse topándose con Marja. La luz allí es muy tenue) MARJA Aquí estoy, ¿te acuerdas...? (Shemeikka toma un candil de la pared para iluminar a Marja. Ella se endereza frente a Shemeikka, mirándolo desafiante a los ojos. Al principio, Shemeikka muestra curiosidad, luego indiferencia. Una expresión temblorosa recorre su rostro, como si viera algo desagradable. De repente, Marja le arrebata el candil y sale corriendo) TODOS ¡Oh!...     ACTO TERCERO   Escena Primera (Juha está sentado en su cabaña junto a la ventana, mirando hacia el borde del bosque. Su madre trabaja en la rueca. Kaisa está ocupada en el horno) LA SUEGRA (con desprecio) Sigues vigilando, esperando... JUHA (sobresaltado) ¿Por qué no habría de vigilar? LA SUEGRA ¿De verdad crees que volverá después de darse a la fuga como lo hizo? JUHA (con humildad) Quizás eso era lo que ella deseaba. No vendrá, lo sé... no. Pero si llega a venir, espero que entiendas que debes irte de inmediato LA SUEGRA Sí, me iré de aquí... (Ríe con desprecio y burla, aparta la rueca a un lado y se dirige hacia la puerta)   Irse sin decir ni una palabra... (Sale dando un portazo) KAISA (tímidamente) No, no puedo... aun no puedo creerlo. JUHA ¿Que no volverá? KAISA No... que nos abandonara por propia voluntad. JUHA Tú misma dijiste que la viste marcharse... KAISA Quizás...  Sólo sé que él se la llevó de la orilla del río, y recuerdo que ella no pidió ayuda... supongo que estaría aterrada. Marja parecía el tipo de chica... que se habría resistido; estoy segura de ello. (Llorando)   ¿Y por qué dice la gente que fui yo quien empezó todos esos rumores sobre ella, diciendo que se marchó por su propia voluntad? JUHA Por favor, no llores... Kaisa. (Kaisa sale y La Suegra entra gritando) LA SUEGRA ¡Ni se te ocurra venir aquí! (Marja está en el umbral, vestida con harapos. Juha lanza un grito, corre hacia ella, le arrebata el cubo de las manos a su madre, lo hace pedazos y arroja a su madre al suelo. Gritando, la madre vuelve a insultar de nuevo a Marja) LA SUEGRA ¿Cómo te atrevas a regresar llorando y gimiendo, como una vulgar puta rusa? (Furioso, Juha agarra a su madre y la echa de la habitación, cerrando la puerta tras ella) JUHA (con voz vacilante, a Marja) Bueno, entra... vamos, entra. (Vacilante)   No te preocupes, pasa; no se atreverá a ponerte una mano encima estando yo aquí. Mira... ya se ha ido. MARJA (apenas audible) Se va, por mi culpa... JUHA (mira a Marja con timidez; le da lástima su aspecto) ¿Tienes hambre? (Va rápidamente hacia la puerta y grita)   ¡Kaisa, ven aquí! KAISA (entra precipitadamente) ¡Es la señora! (Empieza a llorar)   Qué mal deben haberte tratado. JUHA (con brusquedad, a Kaisa) ¡Date prisa, trae algo caliente de comer! (Kaisa se marcha. Juha va rápidamente a la despensa y trae pan)   ¡Deberías comer! MARJA (en silencio) No, prefiero mil veces dormir un rato. JUHA ¿Dormir un rato? Claro, claro. (Se queda mirando a Marja con timidez)   ¿Có... cómo lograste venir desde tan lejos...? MARJA A veces, cuando... cuando estaba perdida, intentaba visualizar nuestro monte. JUHA (conmovido) Eso te ayudó a encontrar el camino... ¿Entonces, lo recordabas? MARJA Sí. JUHA Debería haber ido a buscarte... MARJA Lo hiciste; lo sé. JUHA (con un sobresalto repentino) ¿Cómo lo sabes? MARJA Te vi... te vi llegar y marcharte. JUHA ¿Así que me viste… y no me llamaste? MARJA Me dijeron que si lo hacía, me matarían. Si llegan a descubrir quién eras, te habrían matado a ti también. JUHA (atónito) Estabas allí... Y nadie me dijo nada. MARJA (rápidamente, apresurándose) Trabajaba y cuidaba de algunos sirvientes con hijos... Su madre me trataba muy bien. Pero una de las chicas no era feliz; lloró cuando yo me iba y me suplicó que me llevara a ella y a su hijito... Pero me negué... en pleno invierno... Tal vez, más adelante, quizá venga con su bebé. JUHA Si tú lo deseas, será bienvenida aquí. (Se acerca a ella y le toma la mano)   Marja, si pudieras perdonarme... MARJA (con asombro) ¿Que te perdone? ¿Por qué...? JUHA Porque yo... pensé... que fuiste por tu propia voluntad. (Marja baja mucho la cabeza; Juha suspira)   ¿Cómo logró meterte en la barca...? MARJA ¿Por qué habría de resultarle difícil...? A mí, una mujer... JUHA Sí, así es. (Tímidamente)   ¿Te llevó contra tu voluntad? MARJA Si Shemeikka, el de Hilappa, desea algo, ¿quién va a impedírselo? JUHA (enfureciéndose) ¡No es más que un miserable asqueroso! ¡Y lo pagará! ¡Algún día, te lo juro, lo mataré! MARJA (se levanta y se arroja contra su pecho) ¡Por el amor de Dios, Juha! ¿Acaso me matarías a mí también? JUHA (tartamudeando) ¿Matarte a ti, Marja…? ¿Podría yo hacer algo así? MARJA (temblando) ¿Podrás perdonarme alguna vez? JUHA ¿Qué? ¿Qué has hecho? MARJA (se aparta de Juha) Déjame ir... déjame marcharme, por los rápidos, a cualquier parte. (Se arroja de nuevo contra su pecho)   Te he mentido. JUHA ¿Mentido? MARJA El bebé no es de otra. JUHA ¿No es de otra? (Marja rompe a llorar)   Marja, por favor, no... no llores. MARJA Pensaba traerlo a escondidas más tarde, pero creo que será mejor que no venga, aunque eso signifique que nunca lo vuelva a ver. JUHA Marja, vamos, vamos. Vayamos y lo traeremos aquí. MARJA ¡Nunca!... No, por el amor de Dios, no, no... No hablas en serio... ¡un hijo de Shemeikka! JUHA ¿Qué podrías haber hecho para evitarlo, cuando él te obligó a...? Por favor, no llores, Marja. Eres todo lo que tengo en la vida. Espera un momento, no tardaré mucho... (Sale apresuradamente) MARJA (desconsolada) No le importa tener un hijo de otro, cuando Shemeikka, su padre, ni lo reconoce. (ya y viene de la ventana)   A un hombre así le he mentido y le sigo engañando, las mentiras se suceden interminablemente. Debería decirle la verdad, pero no, aún no puedo hacerlo, no puedo decírsela. (se desploma sobre la mesa y llora) Escena Segunda (Exterior de la sauna de cabaña de pescadores. Anja, sentada en el umbral, sonriente) ANJA (a Shemeikka, que está en la sauna) ¡Shemeikka: voy a ver cómo está el bebé; en seguida vuelvo! SHEMEIKKA (desde el interior de la sauna) Sí, sí... ANJA (se levanta, cruza el patio y se detiene de repente) ¿La puerta está abierta? ¿Hay alguien? (Al ver salir a Marja de la cabaña, junta las manos)   ¡Marja, has vuelto! ¿Cómo ha sabido llegar hasta aquí?   (Marja niega con la cabeza)   Me sentí muy mal cuando no pude ir... Pero él dijo que quería quedarse con el niño y que también me quería a mí. (con alegría)   ¡Marja, un verano entero! MARJA (con tono burlón) Entonces, ¿no ha traído a ninguna chica nueva para pasar el verano? ANJA Esta vez la suerte le ha dado la espalda. Aquella rusa que pasó con él el invierno, lo abandonó dejándolo sin una moneda. Apenas le quedó la camisa; lo dejó con tan poco, que no nos pudo comprar ni siquiera un pequeño regalo... ni hebillas, ni cintas bonitas. Ha sido un golpe muy duro para Shemeikka. Está claro que Serafina le gustaba de verdad. Y también lamentó que tú te fueras, Marja. Un día, con los perros, intentó seguir tu rastro... (Marja muestra una expresión de triunfo; luego se encoge de hombros y mira hacia la cabaña)   Tu bebé es adorable. Y Shemeikka lo quiere, lo abraza, le canta y le balbucea cosas. Voy a decirle que por fin has vuelto. MARJA ¡No, no quiero volver a verlo nunca! ANJA ¿Qué pasa? MARJA Me voy ahora mismo... ANJA ¿Nos dejas? ¿Por qué? (Con dulzura)   No tienes por qué irte por mi culpa. Por favor, no te vayas. Yo cuidaré del niño, viviré en la sauna, trabajaré y te serviré bien... O si lo deseas, me iré y no volveré nunca más... MARJA No, quédate con Shemeikka, es todo tuyo. Yo me voy, allí tengo a otro que me espera. ANJA Cada día lo odias más. MARJA Así es. ANJA ¿De verdad lo odias? MARJA Más de lo que imaginas. ANJA Marja, no digas eso... no puedes... (Shemeikka sale de la sauna y se detiene asombrado con expresión alegre y sonriente) SHEMEIKKA ¡Marja! ¡Así que has venido! (Extiende los brazos hacia Marja cuando Juha, procedente de la orilla, entra en escena)   Vaya, veo que tenemos visitas... ¡Bienvenidos a los dos! ¿Os quedaréis aquí por mucho tiempo? MARJA He vuelto para... hemos venido para llevarnos al bebé con nosotros... SHEMEIKKA ¿Llevaros al bebé? JUHA Así es. SHEMEIKKA ¡Yo pensaba que tal vez me ofrecerías a Marja! (Shemeikka se sorprende y se queda de pie en el umbral, conteniendo la risa)   Entonces, ¿él lo sabe todo? MARJA (rápidamente) Sí, él... (Shemeikka da una carcajada desenfrenada; muestra sus dientes relucientes, echa la cabeza hacia atrás, mientras se golpea las manos) JUHA (con la mirada fija e inyectada en sangre) ¿De qué te ríes? (Da un paso adelante)   ¿De qué te ríes? SHEMEIKKA Vinisteis los dos a por él... tomadlo y quedáoslo... Pobre tullido chapucero... ¡ja, ja, ja! (Shemeikka. se da la vuelta y se dispone a marcharse, sin dejar de reír) ANJA (grita) ¡Cuidado, Shemeikka! (En un instante, Juha agarra un banco y, rugiendo como un oso enfurecido, se lanza sobre Shemeikka. Este se gira intentando defenderse con el brazo. El golpe impacta en su brazo extendido, que cae inerte a un costado, fracturado. Shemeikka cae, se levanta de un salto y retrocede hacia la sauna; intenta protegerse de un nuevo golpe cae por segunda vez. Anja se desploma. Shemeikka queda tendido en el suelo, indefenso y con los ojos cerrados, aguardando el golpe final. Pero Juha no vuelve a golpear; respira hondo). SHEMEIKKA ¡Mátame y acabemos de una vez!   JUHA ¿Por qué habría de apresurarme? ¿Dónde está esa sonrisa burlona? ¿Dónde está el lobo que me robó? (Anja se levanta y se acerca a Shemeikka. Juha le sujeta las manos por la espalda y la empuja hacia atrás. A Shemeikka)   Creías que no tendría la fuerza necesaria. Viejo y lisiado, débil y vacilante. Arrogante, tomaste lo que quisiste; hiciste el papel de invitado y me robaste lo mejor que tenía. Pues bien, ahora he derribado al más apuesto de Carelia... (Juha blande un hacha que ha encontrado en un rincón del patio) ANJA (colgándose del brazo de Juha) ¡Por favor, no lo mates! ¿Qué te ha hecho para matarlo? JUHA ¡Me robó todo lo que amaba! SHEMEIKKA (levanta la cabeza de repente, apoyándose en el brazo ileso) ¿Que yo la robé? JUHA ¡La robaste! SHEMEIKKA ¡Yo no robé nada! JUHA La robaste, la obligaste a seguirte. SHEMEIKKA No tuve que obligarla; ella vino y se entregó a mí libremente. (Juha levanta el hacha una vez más, pero Anja se interpone entre él y Shemeikka ) ANJA ¡Tu Marja vino por su propia voluntad! A quien odia es a ti, Marja me lo dijo: sólo a ti te odia y deseaba verte muerto y enterrado. JUHA (atónito) Entonces realmente deseabas... deseabas que estuviera muerto. SHEMEIKKA (con una mueca de dolor) Ella dijo que nunca quiso a nadie más que a mí... (Se desmaya) ANJA (intenta levantarlo) Es lo único que tengo en la vida y tú no lo vas a matar. JUHA (a Marfa, como en un sueño doloroso, que ha estado inmóvil) ¡Marja! MARJA (con voz casi inaudible) ¡Juha, Juha, perdóname, perdóname! JUHA (con la mirada perdida en el vacío) Entonces, ¿no te obligó a irte con él? MARJA (inmóvil) No. JUHA ¿Ni siquiera te amenazó? MARJA No. JUHA Entonces, ¿deseabas irte? (Marja asiente con la cabeza)   ¿Es verdad que deseabas mi muerte? (Arroja el hacha al suelo y se marcha) MARJA (alarmada) No, no, Juha. ¿A dónde vas? (Juha aparta a Marja de su camino, alzando las manos en señal de desesperación) JUHA ¡Adiós! Voy a los rápidos, ya no queda nada en la vida. (Sale rápidamente) MARJA (Marja, con los brazos extendidos hacia él, grita desesperada) ¡Juha! (Marja quiere seguir a Juha, pero le faltan las fuerzas. Anja sigue llorando en el banco) Digitalizado y traducido por: Eduardo Almagro 2026